Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kutsu 04.12.2018 (Kristiina)
Tuijotin postista tullutta kellertävää kirjekuorta vakavana. Paksusta ja kalliista paperista tehty kuori lepäsi kirkkaanvalkoisten laskujen päällä eikä todellakaan sopinut vanhan keittiön sisustukseen. Osasin jo ennakoida mikä kyseinen postin tuoma paperi oli, joten avasin kuoren varovaisesti sukkapuikolla. Sisältä paljastui lisää paksua, millin tarkasti taitettua paperia, jossa oli jonkun kovin siististi käsin kirjoittamaa tekstiä. Paperin yläreunassa luki isolla kiehkuraisella käsialalla “Kutsu” ja se vahvisti epäilykseni. Olin saanut taas kutsun Zenin Vuodenvaihteen Gaalailtaan. Olin jättänyt viime vuonna menemättä, sillä tunsin oloni aina kovin ulkopuoliseksi hevospiirien kerman seassa pyöriessäni. Kuin olisin se kananmunan kuoren palanen, joka eksyy leivonnaiseen ja osuu ikeneen inhottavasti. Hetken kutsua tutkittuani ja pohdittuani, jäin tuijottamaan sanaa “avec”. Mikä se edes tarkalleen oli? Tiesin sen tarkoittavan seuralaista, mutta naapuritilan lavatansseilla avec oli tarkoittanut ketä ikinä halusi mukaan ottaa. Tarkoittiko se näin hienossa tilaisuudessa vain puolisoa tai kumppania? Kaivoin kännykkäni takin taskusta porkkanan palojen seasta ja pyyhin pahimmat tahrat hihan suuhun. Tämä pitäisi googlata.

Vartin tutkimisen jälkeen en ollut juuri viisaampi ja totesin, että kai voisin jonkun ottaa mukaan ihan muuten vain. Ei kai se olisi mikään valtavan kamala asia. Sitten muistin että juhlaanhan pitäisi pukeutuakin jotenkin siivosti ja ahdistuin vähän lisää. Ei tästä tulisi mitään. Ja juuri kun olin ehtinyt kyseisen ajatuksen päässäni lausua, joku tömisteli etuovesta sisään. Kenkäteline kolahti kevyesti kun jalkineet potkaistiin jonnekin sinne päin. Sitten Helga kurkkasi keittiön oviaukosta sisään.
"Onko isokin lasku vai kuis näytät maas myyneeltä?" nainen kysyi tallustellen kahvinkeittimelle tutkien oliko juomaa yhtään jäljellä. Tuhahtaen pettyneenä hän alkoi kaivella kaapeista puruja ja suodatinpusseja.
Huokaisin. "Ei mitään semmottii, mutta katopa tuota", tyrkkäsin kutsupaperin pöydän toiselle reunalle. "Sieltä tuli taas kutsu Latviaan. Zenin vuodenvaihteen gaalaan."
Helga kääntyi tutkailemaan paperia kahvinpurupurkki ja mitta yhä käsissään. Silmäiltyään tekstin läpi, hän palasi mittaamaan kahvinpuruja keittimeen. "Etkös sä saanut viime vuonnaki kutsun? Kai sun ny pitäs mennä kun ihan henkilökohtaisen kutsunki oot saanu."
"No näin mä aattelin että menen, mutta kun tässä oli tää avec, niin haluisin ottaa jonkun mukaan edes henkiseks tueks, ja sit on se kymmenen pisteen kysymys että mitä tuollaiseen tilaisuuteen laitetaan päälle?" Hieroin kämmenilläni kasvojani ja tunsin itseni teinitytöksi.
"Onks siellä nettisivulla mitään? Viimeks siellä internetin kutsusivulla luki jotain siihen malliin että ‘aikakausilla leikittely on sallittua ja toivottua’!" Helga muutti loppua kohti ääntään mukamas hienommaksi ja pyöritteli kättään edessään. Hymähdin naiselle, mutta lähinnä keskityin hakemaan kännykästäni tapahtuman nettisivua. En tiennyt että sellainenkin oli olemassa. "No mutta siis jos kerran vanhoja juttuja pitäs olla niin eikös sun kansallispuku ois just sopiva tollaseen edustustapahtumaan?" Helga jatkoi pohtimistaan ääneen napsauttaen kahvinkeittimen päälle ja istuutuen pöydän ääreen minua vastapäätä. Hän tarttui kutsuun ja naputti sormellaan sanaa "avec". "Ja nyt kun mä annoin sulle näin hyvän idean, niin mä haluan sun mukaan Saulkrastiin", nainen totesi tyytyväinen virne kasvoillaan.
"Käy", myönnyin sen enempiä pohtimatta Helgan ehdotukseen. "Otetaanko hevoset mukaan? Päästään maastoilemaan niin hienoissa maastoissa, ettei sen jälkeen Skottakaan halua enää astua vesilätäkköön. Sen verran prinsessaks siellä muuttuu varmaan kaikki." Hermostukseni alkoi pikku hiljaa kadota ja sen korvasi odottava jännitys. Millainen tanssisali olisi? Olin nähnyt linnan ulkoapäin kun olin käynyt aikanaan erästä liisattavaa tammaa katsomassa, mutta en tiennyt rakennuksesta sen enempää.
"No sit meidän pitää kyllä valita jotkut hienot elikot. Ei voi mitään Prettaa Latviaan raahata", Helga naureskeli ja ilmeisesti pyöritteli mielessään sopivan näyttäviä ratsuja.
"Jos mä nyt sen kansallispuvun laitan päälle, niin kai siinä sitten olisi Eppu yhteensopivin sen kanssa", pohdin ääneen. "Haluaisitkos sä sitten ottaa Fedden itselles? Siinä olis ainakin näköä vaikka koko kylälle jakaa."
Helga nyökkäili tyytyväisen näköisenä ja vilkaisi sitten seinällä roikkuvaa kelloa.
"Mun pitää kyllä lähteä vahtimaan nyt iltatallin tekoa, ettei siellä hoitajat heitä ihan ranttaliks",  Nainen kaatoi termokseensa kahvia ja lähti sitten kohti ovea. "Jutellaan lisää tosta reissusta myöhemmin!" Niinpä minä jäin tekemään paperitöitäni ja pohtimaan vuoden loppua. Karla saisi hoitaa tallia meidän reissatessa pitkin Baltiaa.

 

Hoitajakokous 21.08.2018 (Marika)
Viimeiset pari viikkoa olivat kuluneet melkoisen jännittyneissä tunnelmissa. Koko henkilökunta koitti parhaansa mukaan olla tökkimättä kepillä jäätä Miskan ja Kristiinan eron ja Miskan muuton jälkeen. Kristiina oli hoitanut hommansa, mutta vietti suuren osan lopusta ajasta maastoillen koirien ja satunnaisten hevosten kanssa. Sheltit Tauno ja Nita olivat jo luovuttaneet, kun ne eivät jaksaneet juosta hevosten perässä, joten ne jäivät useimmiten tallipihalle nukkumaan. Labradorit ja Silppu-russeli sen sijaan lähtivät enemmän kuin mielellään Kristiinan perään. Momolta oli sen vähä ylipaino suorastaan sulanut kyljistä pois ja Silppu oli jopa nähty lenkin jälkeen nukkumassa.

Syksyn hoitajakokous oli tänään, ja koska Petra opiskeli viimeisiä kokeita varten ja Helgalla oli vielä viikko oppaan töitä jäljellä, oli kokouksen vetäminen kaatunut minun niskaani. Karla oli ojentanut minulle aamulla nipun papereita, joista suurin osa oli hoitajien nimiä ja heille valittuja hevosia. Yhdessä paperissa oli lista hoitajille huomautettavista ja ajankohtaisista asioista, jotka olivat pitkälti niitä sellaisia asioita, jotka saavat nuorison ja lapset kyllästymään nopeasti ja joista minun oli nyt tarkoitus tehdä mielenkiintoisia. Paperien kanssa kävelin satulahuonetta kohti Kielo jaloissani. Kuulin miten tavallinen meteli tammatallin vintin oleskeluhuoneessa oli tänään vähintään kaksinkertainen ja popkornin tuoksu leijaili tallin etuovelle saakka. Kun pääsin portaat ylös, moni kääntyi katsomaan minua ja huone hiljeni vähän. Uudet pikkuhoitajat istuivat porukassa jakkaroilla, koska vanhemmat hoitajat kekseineen ja popkorneineen olivat valloittaneet sohvat.
"Morjes! Ne jotka ei vielä tiedä, mä olen Marika ja mä vedän tänään tän hoitajakokouksen", tervehdin hoitajia ja sain satunnaisia vastauksia. "Mulla ois täällä ekana nimenhuuto ja sit sen jälkeen ilmotusluontosia asioita. Ilmottakaa kovaan ääneen ja viitatkaa kun oma nimi tulee kohdalle. Mä sanon kans samalla mitkä on kenenkin hoitohevoset ja ootteko ykkös- vai kakkoshoitajia." Luettelin melko reippaaseen tahtiin listan läpi ja moni hihkui innosta kuullessaan oman hoitohevosensa. Näköjään joku ei ollut ihan tyytyväinen päätökseen, sillä kuulin yhden pettyneen huokauksen.

Listan lopuksi hälinä ja meteli alkoi taas. Jouduin huutelemaan hetken, ennen kuin sain hoitajalauman huomion takaisin. "Sit seuraavaks ois näitä ilmotuksia, joita Karla mulle ojensi aamusella", totesin ja heiluttelin paperia pääni päällä. "Kaikki varmaan on nähny sen Rommin varsan? Näköjään joo. Ja sitte moni tietää että Minerva ja Pom on myös tiineenä ja varsoo piakkoin. Niitä varsoja ei sitte saa käydä häiriköimässä. Kauempaa saa katsoa, mutta ei mennä koskemaan tai muuten kiusaamaan. Varsat on aika arvaamattomia. Varmasti teitä kokeneempia hoitajia tullaan pyytämään apuun jos tarvista on." Minervan hoitaja ja muutamat muut ykköshoitajat myhäilivät tietävästi.

"Sit noista hoitovihoista", viittasin kädellä muovikoriin, joka pursui iloisenkirjavia, kokoon teipattuja ja tarroilla koristeltuja vihkoja, ja katsoin hoitajia. "Tossa korissa on tosi paljon irtosivuja, roskaa ja vanhoja vihkoja. Niitä vihkoja on kans löytyny sieltä ja täältä, joten tästä eteenpäin kaikki, mitkä löytyy jostain muualta kun tosta korista, menee suoraan roskiin."
Millan hoitaja Emilia pyöritteli pitkiä mustia suortuviaan sormiensa välissä ja totesi kuivakkaan sävyyn: "Jos kaikki pitäis tuol korissa vaan ne uusimmat vihot ni sit ne mahtuis sinne helposti. Mulla on Millan vanhat vihot mun kaapissa tallessa."
Näytin yläpeukkua teinitytölle, vaikka hän varmaan kommentoi asiaa ylemmyyden tunnosta. "Kaikki ottaa mallia Emiliasta ja pistäkää vihkokori kondiksee. Eniveis, seuraava asia ois heppojen jalkojen kylmäys. Nyt kun tunnit alkaa torstaina ja hepat on lomaillu koko kesän, niin niiden jalat joutuu melkoselle rasitukselle. Osaako tääl kaikki kylmätä hevosen jalat?" kysyin ja katsoin kun melkein kaikki uudet hoitajat ja pari vanhempaa nostivat käsiään. "Jääkää te kokouksen jälkeen tänne niin mennään harjottelemaan." Vilkaisin paperia. "Huomenna ois tarkoitus hakea hevoset laitumilta, joten ainakin ykköshoitajien tulis olla paikalla. Paikalla olevat kakkoset pääsee hakemaan niitä hevosia joiden ykköshoitajat ei oo paikalla."

Tämä sai metelin alkamaan taas. Kaikki olivat innoissaan hakemassa hevosia, sillä se tarkoitti että tallilla olisi taas muutakin tekemistä kuin iän ikuista siivoamista. Minun asiani ei kuitenkaan olleet loppu, joten jouduin rauhoittamaan innostuksen jälleen.
"Lähetään hakemaan hevosia viideltä iltapäivällä, täällä pitäs mielellään ollaa ainakin varttia ennen. Mut sitte vielä semmosia pienempiä juttuja, että jos haluu antaa hoitohepalleen herkkuja niin rehulas on laatikossa kuivaa leipää. Ei anneta muita herkkuja ollenkaan, niin voidaan olla sit ajan tasalla siitä mitä hepat on syöny. Seuraava asia sitte liittyy siihen uuteen bluetooth-radioon, joka tonne tammatalliin on tullu. Siinä on ohjekirja roikkumassa paalinarussa alla, joten siitä voi lukea että miten siihen voi yhdistää kännykän ja soittaa kappaleita Spotifystä. Soitetaan vaan asiallista musiikkia eikä saa olla liian kovalla." Tämäkin innosti varsinkin teini-ikäisiä hoitajia ja sain hälinän yli huutaa vielä että siivouspäivästä ansaituille bonustunneille ilmoittautuminen olisi avoinna tammatallin ilmoitustaululla ja tunnit pidettäisiin syyskuunpuolella.

Kun ilmoitin kokouksen olevan ohi, suurin osa livahti heti, mutta vintille jäi osa siivoamaan vihkokoria ja muutama tuli minun mukaani opettelemaan jalkojen kylmäämistä. Otin tallissa töitä varten seisseen Mistyn pesuboksiin ja näytin hoitajille miten hevosen jalat kylmätään vettä valuttamalla. Sen jälkeen näytin missä kylmäsuojia pidettiin ja neuvoin niiden käytössä. Opetushetken jälkeen lähes kaikki hoitajat livahtivat kotiin tai kylälle pyörimään, mutta muutama teinityttö jäi auttamaan minua iltatallin teossa, mistä olin hurjan kiitollinen. Nyt vaan toivotaan että varsojen lääppimiskielto olisi mennyt kaikille kalloon.

 

Myrskypilviä ja muuttomatkoja 06.07.2018 (Marika)
Aurinko porotti täysin pilvettömältä taivaalta niskaan kun leikkasin nurmikkoa aitan ympäriltä. Viimeiset kaksi viikkoa aurinko oli paistanut täydeltä terältä ja lämpötilat kiivenneet joka päivä kolmeenkymmeneen tai yli. Aurinkorasvan ja hien valuessa niskassani tunsin lähestyvän myrskypilven päätalon suunnalta. En uskaltanut kääntyä kokonaan, mutta olkani yli vilkuillen näin Kristiinan harppovan hurjaa vauhtia tallipihan läpi suoraan tammatalliin. Pian kuului kolinaa ja Misty ravasi tallista reippaaseen talliin riimu päässään ja Kristiina selässään. Vaaleanruskea tamma nosti laukan puolessa välissä pihaa ja ratsukko katosi nopeasti mutkaan metsän suuntaan kaksi labradorin noutajaa mukanaan.

Pian päätalon ovi aukesi uudelleen, mutta varovaisemmin. Miska käveli ulos nuoren vaalean kultaisennoutajan kanssa. Hän sulki oven takanaan ja naputteli sitten kepillä tiensä terassin portaat alas. Sitten hän jäi aurinkoon hieman hämmentyneen oloisena. Opaskoira istui hänen viereensä välittämättä tallin edustalla hyörivistä pienemmistä koirista.
"Miska! Tarviiks sä apua?" kysyin mieheltä sammutettuani ruohonleikkurin.
"Joo, mä hukkasin mun puhelimen ja Noppa ei vielä osaa hakea sitä. Viittitkö auttaa, pitäs soittaa Anna hakemaan mut täältä", mies vastasi ja nimen mainitessaan viittoi kultaistanoutajaa kohti. Nyökkäsin, mutta heti perään muistin ettei Miska nähnyt, joten huikkasin hänelle että auttaisin. Jätin leikkurin aitan eteen ja hölkkäsin päätalolle. Potkaisin crocsini terassille oven eteen ja menin ovesta sisään. Kurkkasin keittiöön ja näin vihreäkuorisen puhelimen makaavan keittiötasolla lieden lähellä. Se oli Kristiinan puhelin. Kahvikuppi oli jäänyt puolilleen, välipalaleipä kesken ja aurinkolasit piirongin päälle. Kristiina oli lähtenyt kiireellä. Piirongin päällä oli myös harmaa kosketusnäyttöinen puhelin, jonka oletin kuuluvan Miskalle. Palatessani terassille Miska istui portaalla koiransa vieressä.
"Onks se tää?" kysyin ja asetin puhelimen vakavakasvoisen miehen käteen. Hän tutkaili puhelinta hetken käsillään ja nyökkäsi. Yllättävän näppärästi hän avasi sen ja valitsi numeron sanomalla yhteystiedon nimen, Anna.
Jäin keinumaan kantapäilläni miehen taakse tietämättä tarvitsiko tämä vielä apua.
Anna ilmeisesti roikkui puhelimellaan jatkuvasti, sillä hän vastasi heti.
"Moikka - joo, täällä oon - se lähti melkosella vauhdilla - nii, ei ottanut hyvin sitä - vartti? - ok, tavataan kohta!" Miska puhui lyhyen puhelun loppuun ja sulki puhelimensa.
Nuolaisin violeteiksi maalattuja huuliani ja arvoin hetken viitsisinkö kysyä. Juoruakka takaraivossani voitti ja päädyin avaamaan suuni: "Mitä tapahtu äsken? Kristiina näytti aika myrskynmerkiltä."
Miska huokaisi. "Mä en saa enää tukia ellen mä muuta Kuopioon, lähemmäs sairaalaa ja se opaskoirankouluttajaki on siellä. Muuten joutusin ravaamaan siellä jatkuvasti ja taksimaksut on aika kovia. Mun on mahdoton ylläpitää kaukosuhdetta, joten oli pakko päästää irti..."
Istuin Miskan viereen ja taputin häntä kevyesti olkapäälle. "Kristiina selviää kyllä, se on kova mimmi, mut mites sä? Jaksat varmasti?"
"Onhan mulla Anna, seki on aikeissa muuttaa lähemmäs Kuopioo ja se on löytäny kämpän samasta rakennuksesta ku mä. Ja sit tietty Nopan kanssa on ollu ja on yhä paljon tekemistä ja se pitää seuraa myös."

Iltapäivä oli ehtinyt kääntyä melkein iltaan, kun Kristiina tuli takaisin Mistyn, Boromirin ja Momon kanssa. Koirat olivat likomärkiä ja niiden ruoka-aika oli ylittynyt likimain kahdella tunnilla. Kristiina vei Mistyn talliin, heitti sille heinäpaalista siivun ja luikki sitten päätaloon. Itse olin käynyt ruokkimassa muut koirat ja Pyryn jo aiemmin. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa.

 

Siivouspäivä 13.06.2018 (Kristiina)
Tänään tallissa ei ollut yhtäkään hevosta, mutta hoitajia kuhisi joka paikassa. Hevoset oli viety kaksi viikkoa sitten kesälaitumille lomailemaan, joten nyt oli hyvä hetki pitää tallien vuosisiivous. Lämmin kesäpäivä sopi täydellisesti siivouspäiväksi ja porkkanana toimiva hoitajamaasto oli houkutellut paljon lapsia ja nuoria töihin. Osalla oli omat hanskat mukana ja lopuille etsittiin hylättyjen ratsastushanskojen laatikosta sopivia työkäsineitä. Hoitajat saivat tehdä töitä yhdessä omien hoitohevostensa karsinoissa, joten likimain jokaista karsinaa oli puunaamassa ainakin kaksi nuorta. Aluksi oli tarkoitus viedä kaikki aluset pois karsinoista, sitten pestä lattiat ja seinät vedellä ja pesuaineella ja sen jälkeen vielä desinfioida koko karsinat. Tyhjien karsinoiden, satulahuoneen, rehulan ja vintin siivoamisesta lupasin ylimääräisiä palkintoja.

Muutamassa tunnissa tammatalli oli saatu siivottua ja jaoin mukana olleille lahjakorttilipukkeet, joilla he pääsisivät mukaan maastoon ja mahdollisille lisätunneille tekemänsä työmäärän mukaan. Jotkut hoitajat jäivät vielä puhdistamaan hoitohevostensa varusteita ja pesemään satulahuopia ja harjoja sillä välin kun opastin oritallin hoitajat hommiin. Oritallissa oli hoitamassa vähän vanhempaa porukkaa, mutta lähes samalla innolla hoitajat tarttuivat pesuharjoihin ja pesuainesankoihin.

Syksyllä sitten järjestetään hoitajamaastoja ja -tunteja palkkioksi isosta urakasta. Ja ainakaan ei tarvinnut itse juurikaan siivota.

 

Väärä ratsu 30.03.2018 (Emilia, Millan hoitaja)
Iskä parkkeerasi mersunsa Rosiksen pihaan. Mulla oli vielä puolitoista tuntia aikaa ennen kuin mun ratsastustunti alkoi, joten ehtisin rapsutella Millaa oikeen kunnolla.
"Kiitti kyydistä iskä", hihkasin. "Voitko tulla hakemaan mut puol kasilta?"
"Eiköhän äiti pääse sut hakemaan, mulla on töitä nyt illalla. Mutta nähdään sitten kotona!"
Nyökkäsin, nousin autosta ja otin vielä mun tallilaukun takapenkiltä. Kun käännyin kävelemään tallia kohti, iskä käynnisti autonsa ja ajoi pois jättäen jälkeensä pelkän pakokaasupilven. Mä kiipesin tammatallin vintille ja moikkasin muita paikalla olevia hoitajia. Liljakin oli siellä, kirjottelemassa Hilpan vaalean siniseen hoitokirjaan. Lilja nyrpisti aina nenäänsä kun Hilpan kakkoshoitaja oli kirjotellut sinne jotain omiaan, mutta mä en kyllä ihmetelly sitä. Hilpan kakkonen oli joku kolmosluokkalainen Aittajärven koulusta ja se liimaili Hilpan vihkoon kimaltavia tarroja. Lilja nosti katseensa kun se kuuli että joku kiipeää ylös vintin rappusia.
"Emilia! Ootko sä jo käyny kattomassa meidän tunnin vakkarihepat tälle kaudelle?" Lilja kysyi heti kun tunnisti mut.
"En mä vielä, eiks ne oo tallin ilmotustaululla? Mä luulin et sä oisit käyny ne kattomas", vastasin ja hylkäsin mun laukun sohvan viereen. "No tuutko mukaan? Mennään kattomaan yhessä."
Lilja palautti vihkon pöydällä olevaan koriin ja laskeutui portaita perässäni. Kyllä mä oikeestaan tiesin mikä hevonen mulle oli laitettu vakkariks tälle kaudelle. Milla tietty. Mä olin sillä ratsastanu aika paljon aiemminki ja mulla meni sen kanssa tosi hyvin.

Lilja ehti ilmoitustaululle ensimmäisenä ja hihkaisi innosta nähdessään listan ensimmäisenä olevan nimensä. "Mulla on Tahira! Sen kanssa sujuu kaikki aina!" Hymyilin Liljalle, joka oli keskittynyt taas lukemaan listaa. Käänsin itsekin katseeni ilmoitustauluun nastoilla kiinnitettyyn paperinpalaseen. Oma hymyni hyytyi kun näin oman nimeni listan puolessa välissä. "Emilia Kotiranta - Inka" kuului teksti paperilla Kristiinan hieman suhruisella käsialalla.
"Miksei mulla oo Milla?" mutisin ääneen. Pettymys kuului varmasti mun äänestä ja itsepäiset kyyneleet polttivat silmäluomien alla. En mä halua ratsastaa Inkalla. Se on ihan hirveä ratsastettava, kun sen askeleissa ei voi istua. Ja se on niin kankeaki.
"Mitä jos sä kysysit Kristiinalta jos ton vois viel vaihtaa? Kun Milla ei kuitenkaa oo näköjään meidän tunnilla ollenkaa", Lilja ehdotti.
"Ei, kun kato. Se on tuolla alkeistunnilla ja sit meidän tunnin jälkeen se menee ja lisäks se on melkeen kaikilla estetunneillaki. En mä usko että mä voin saada sitä koulutunneille. Ehkä sit syyskaudella kun on esteratsastuksen vuoro", osottelin sormella muiden tuntien hevoslistauksista Millan nimeä. Lilja tutki meidän tuntilaisten nimiä. Liljalla Tahira, mulla Inka ja kahella muulla tuntilaisella Pullo ja Ralli. Kaikilla muilla oli edes jollain tavalla mukavat hepat.

Hukutin harmini hautaamalla kasvoni vastikään sisään tuodun Millan kaulaan ja hengittämällä nenääni hevosen tuoksua. Vaalea hevonen tutki mun taskut ja kun mulla ei ollut mitään, niin se hamuili yksinäisiä heinänkorsia turpeen seasta.
"Voi Milla, mä en saanutkaan sua tän kauden lopputunneille. Meillä ois kouluratsastusta ja sä oot aina niin kiltti", juttelin Millalle samalla kun rapsutin sitä säkästä ja harjamarrosta. Hevonen heilutteli sen turpaa ja sen ylähuuli väpätti samalla tavalla niin kuin se aina väpätti kun Milla tykkäsi rapsutuksista. Harjailin Millaa kunnes mun oli pakko lähteä varustamaan Inkaa. Musta tamma hankasi silmäkulmaansa mun olkapäähän ja hörisi söpösti. Olihan se ihan kiva hoitaa, mutta en mä silti halunnut sillä ratsastaa.

Inka kuitenkin yllätti tänään. Se oli kai vähän laiskalla tuulella, kun se ei tököttänyt menemään niin kuin yleensä. Sain siitä hyvästä Kristiinalta kehuja. Kuulemma istuin hyvin ja Inka reagoi siihen. Mun mielestä sen pitkät jalat ja kaula oli vähän kaikkialla, enkä saanut koko pakettia pysymään kasassa. Loppukäyntien aikana kysyin Kristiinalta olisko mun ollu mahdollista vaihtaa Millaan.
"Kuule Emilia. Milla on loppujen lopuksi aika helppo ratsastettava ja sä selvästi kaipaat haastetta. Mä mietin jo että olisko sut pitänyt siirtää parempaan ryhmään, mutta treenataan vielä Inkan kanssa. Sen askellajeissa on sen verran haastavampaa istua että kun se sujuu niin voin varmasti siirtää sut maanantain tai keskiviikon helppo A -ryhmään", Kristiina selitti ja aloin nähdä Inkan eri valossa. Lempeä musta hevonen oli aika vaikea ratsastaa kunnolla, mutta kun mä osaisin ratsastaa vaikella hepalla niin se tarkottais että osaan tarpeeksi. Ehkä Inkalla ratsastaminen ei oliskaan niin kamalaa ja ainahan mä voisin kumminkin hoitaa Millaa.

 

Hevosten satunnaiset hyödyt 23.03.2018 (Kristiina)
Tänään se sitten vihdoin tapahtui. Vanha ooppelini ei suostunut käynnistymään vaan vinkui ja huusi vain, enkä päässyt viemään Pyryä kylälle hammaslääkäriin. Viisitoista kilometriä pakkasessa oli liikaa käveltäväksi eikä aikaakaan ollut vaikka olin varannut ylimääräisen puolituntisen. Luojalle kiitos siitä että osasin lähteä ajoissa liikkeelle. Manu oli opettanut minulle paljon kiukuttelukohtauksineen. Niinpä puhelimessa roikkuessani koitin samaan aikaan etsiä Pyrylle kyytiä terveyskeskukseen ja valjastin Gladia kärryjen eteen varmuuden vuoksi. Enkä edes tehnyt turhaa työtä, sillä kukaan ei ehtinyt perjantaiaamuna töiltään kuskiksi. Heitin kärryille laukkuni, Pyryn repun ja muutaman viltin ja hoputin sitten Pyryn kärryille. Gladi oli heti aamusesta reippaalla tuulella ja oli innolla lähdössä tekemään töitä. Pyry kietoutui hevosenkarvojen peitossa olevaan vilttiin ja veti pipoa syvemmälle, kun hevosen vauhti kiihtyi reippaaseen raviin ja tuuli vinkui korvissa. Tähän aikaan päätiekin oli hiljainen, eikä meidät ohittanut kuin yksi autoilija, joka osasi onneksi hidastaa ja ohittaa tarpeeksi kaukaa.  Kiitin kuskia kättäni heilauttamalla.

Ehdimme terveyskeskukselle viisi minuuttia ennen Pyryn hammaslääkäriaikaa. Muutaman eläkeläisrouvan ihmetellessä hoputin pojan alas kärryiltä ja heitin hänelle repun.
"Ovista sisään, portaat ylös ja käytävä vasemmalle. Seuraa sitä lattiassa olevaa vihreää viivaa. Soita, kun oot valmis niin me tullaan hakemaan sut", sanoin pojalle, joka nyökkäsi ja hölkkäsi reppu selässään keltaisen rakennuksen ovista sisään. Itse ohjasin Gladin pois parkkipaikalta ja suuntasin puistonreunaan. Läheisen kahvilan myyjä oli mukavalla tuulella ja toi minulle pahvimukissa kahvia oven eteen, jossa seisoin hevosen ja kärryjen vieressä. Kahvi lämmitti mukavasti kylmiä sisuskalujani ja lähdin kävelemään puistotietä eteenpäin Gladia taluttaen rääkäten aivojani. Aina oli jotain asiaa kylälle, mutta nyt kun oli paikanpäällä, ei tietenkään tullut mitään mieleen. Tietty aina tarvitsi ruokatarvikkeita sekä ihmisille että koirille, oritallin radio oli patterien puutteessa hiljainen ja kopiopaperikin loppui aina huonoimpaan hetkeen. Ei muuta kuin kärreille ja matkaan. Sidoin Gladin varariimunnarulla koristepihlajaan tavaratalon pihaan ja hölkkäsin kaupan suuntaan. Nopeasti keräsin haluamani tavarat ja kassan kautta kiirehdin takaisin hevosen luo. Hyvine tapoineen Gladi kuitenkin vain seisoi rauhallisena sen pää nuokkuen matalalla ja toinen takajalka levossa.

Jouduin odottamaan hetken terveyskeskuksen pihalla, vaikka autoin Marjan hevoskyydillä samaa matkaa keskukselle. Hän tekee parhaat kirsikkapiirakat. Pyry ilmestyi kuitenkin nopeasti poskeaan pidellen pihalle, heitti reppunsa ostosten päälle ja nousi kärryille. Kun hän istui tukevasti, kehotin Gladia liikkeelle. On näistä elukoista välillä oikeaakin hyötyä. Ainakin kun auto pettää ja muksu pitää saada hammaslääkärille ja kouluun. 

 

Uusi tallityttö työkokeiluun 13.10.2017 (Kristiina)
Katsoin kauhuissani kun Marikaksi itsensä esitellyt tallitytön pestiä hakemassa oleva nuori nainen kiinnitti suitsien solkia jumalattoman pitkien kynsiensä kanssa. Mieleeni muistui vastikään lukemani artikkeli naisesta joka menetti työpaikkansa Alkossa pitkien kynsien vuoksi. Naisen kirkkaan siniset ja tekotimantein koristellut glitterkynnet napsuivat suitsien kovia osia vasten ja saivat Dimin kääntelemään tarkkana korviaan. Tytön kynsiin mätsätyt, palmikolle sidotut hiukset heiluivat, kun hän yhtäkään kynttä katkaisematta hoiti, satuloi ja suitsi ruskean ruunan. Pitkät kissansilmärajaukset saivat hänet näyttämään siltä että hän oli juuri tullut jostakin baarista tai treffeiltä. Ainoa, joka hänet paljasti, olivat hänen siniseen teemaansa sovitetut siniset ratsastushousut ja punaisen ruskeat chapsit.

Tätä en ainakaan ollut odottanut kun olin viikko sitten sopinut työhaastattelusta naisen kanssa. Olin saanut kaikki asianmukaiset paperit ja dokumentit, mutten ollut koskaan nähnyt tätä naista edes kylällä.
"Me muutettiin tänne mun poikaystävän työn perässä pari viikkoa sitte", Marika kertoi oikoen satulahuopaa ja mitaten jalustinhihnoja itselleen sopiviksi. "Se menee tohon lähikoululle opettaa englantia. Mun sit piti keksii joku duuni, ja kun tääl ei noit tallei oo ihan hirveesti ni päätin sit kysyy sulta. Kävin tääl muksuna ratsastamas."

Nyökyttelin ja ohjasin Marikan perässäni maneesiin. Linnin tomera ääni kaikui kentältä, joten päätalon kiertäen suuntasimme kohti hallia. "Sulla on kyllä pettämätön ajoitus. Meille on nyt syksyllä tullut tosi monta uutta nuorta hevosta, joten olin ajatellut palkkaavani lisää apuvoimia. Onhan meillä noi pikkuhoitajat, mutta niitäkin pitää valvoa", jaarittelin naiselle avatessani maneesin ovea. Marika käänsi Dimin kaartoon ja nousi selkään kovin keveän näköisesti. Dimi seisoi paikallaan, mutta oli selvästi hivenen jännittynyt.
"Sori, mulla ei oo sopivii hanskoi ku mun piti käydä poistattaa nää kynnet, mut ne teki mulle oharit. Toimistotöis nää oli paljon helpommat ku tääl, ni käyn kyl poistattaa ennen ku alotan duunit, sikäli ku pääsen tänne", nainen heilutteli sormiaan minua kohti ja antoi sitten Dimille ohjeen lähteä kävelemään uraa pitkin oikeassa kierroksessa. Tämän aamuiset irtohypytysesteet olivat jääneet paikalleen, kun niitä olisi vielä tarkoitus illalla käyttää, joten Marika joutui tekemään hieman lyhemmät lyhyet sivut.

Puoli tuntia ratsukkoa katseltuani olin yllättynyt Marikan taidoista. Hän osasi käsitellä herkkää ruunaa oikealla keveydellä ja vaatia siltä sopivan paljon. Hän oli sanonut työskennelleensä nuorten hevosten kanssa aiemmin, enkä nähnyt syytä kiistää väitettä. Olin melko lailla päätökseni tehnyt jo siinä vaiheessa kun kerroin Marikalle tallin säännöistä ja käytännöistä ja hänelle annettavasta koeajasta. Eiköhän meillä ole uusi tallityöntekijä.

Sikäli kun ne hillittömät kynnet lähtevät.

 

Itämainen lisä 08.10.2017 (Kristiina)
Latviasta liisaamani upea arabitamma Ajmara al Najya oli jokin aika sitten varsonut kauniin tammavarsan kotitallillaan Zenissä. Kerran olin käynyt tutustumassa tiluksiin ja Mary-tammaan ennen liisauspäätöstäni ja sittemmin olin matkustanut Liira-lempinimen saanutta pikkuista katsomaan. Olin luullut päätyneeni väärään paikkaan, kun upean tallin pihalla minua vastaan käveli vanhanaikaista glamouria henkivästi pukeutunut ja mitä mielenkiintoisimman hiusvärin valinnut Iivari. Kevyellä aksentilla suomea puhuva mies kuitenkin kätteli minut pikaisesti ja talutti katsomaan Maryn varsaa.

Pitkiä silmäripsiään räpsytellen hevoslapsi oli minua tuijottanut, tuhahtanut ja keveästi loikkinut tarhan poikki toiseen suuntaan. Sen vieroitus oli silloin jo likimain loppupäässä, joten nyt olin kaksi viikkoa myöhemmin Helsingin satamassa hevosauton kanssa vastaanottamassa Tallinnasta tulevaa hevoskuljetusta. Muutama muukin oli paikalla samoissa aikeissa. Pyörittelin sormieni välissä kuulakärkikynää ja katselin suurta laivaa, jossa uusi hevoseni odotti. Iivari oli lähettänyt minulle videoita ja kuvia Liiran traileri- ja käsittelyharjoittelusta, joissa tamma oli näyttänyt vähintään yhtä pramealta kuin mies itse.

Joku tuli paikalle papereiden kanssa ja kiersi hevosautojen lomassa puhumassa odottajille. Minun kohdallani ojensin hänelle tarvittavat paperini ja esitin henkilöllisyystodistukseni. Väriä kysyttyään paperien tarkastaja totesi tamman olevan ensimmäisten ulos tulevien joukossa. Niinpä sain kahdenkymmenen minuutin sisään käteeni nahkaisen ketjuriimunnarun, jonka päässä seisoi jopa pilvisellä säällä kiiltävä hevonen, joka ojensi kapean turpansa minua kohti. Sinikirjavassa punotussa riimussa roikkuvat tupsut heilahtivat kevyesti ja tamma puhalsi minun käsilleni kuumaa ilmaa.

Niin mukavaa saada oma hevonen kotiin vihdoin ja viimein, ja Iivari oli tehnyt hienoa työtä tamman kanssa. Kaviot asvalttia vasten kopisten se käveli löysällä riimunnarulla mukanani hevosautolle ja nousi kyytiin. Irrotin ketjunarun riimusta ja annoin Liiran päättää oman matkailuasentonsa vapaasti. Niin jatkui Liiran Latviasta alkanut matka kotiin.

 

Ralli ei ole laukkahevonen 09.09.2017 (Petra)

Voi herran tähden ja elämän kevät tätä häseltämistä. Kristiinan mielestä oli tosi hyvä idea lähteä Kallaan kisaamaan Rallilla johonkin laidunlaukkakisoihin. Innoissaan hän tuntien välissä selitti miten olisi tosi kiva kokeilla olisiko vanhasta ruunasta sittenkin ollut kisaamaan laukkakilpailuissa. Ja koska minä olin valikoitunut kisahoitajaksi Rallin pikkuhoitajan lisäksi, jouduin suurimman osan ajasta kuuntelemaan näitä Kristiinan höpötyksiä. Niin sitä vain luulisi että ihmisellä kärsivällisyys riittäisi parin viikon ajan, mutta lähtöaamu oli aivan kamala kun neiti tallinomistajan ainoa puheenaihe oli miten Ralli pärjäisi ja että otettaisiin Hilppa mukaan Rallin kaveriksi opettelemaan matkustamista. Pakenin höpötystä tarkastamalla viidettä kertaa Rallille pakatut varusteet.

Lähtöviivalla Ralli koitti kovasti tehdä tuttavuutta viereisen kimon puoliverisen näköisen hevosen kanssa. Hevosen kauniisti pukeutunut omistaja nyrpisteli nenäänsä pitkää kaulaansa venyttelevää ja kuolaavaa silmäkulmastaan katsellen. Kristiinakin oli valinnut parhaan fleecetakkinsa päällensä, mutta hän pisti pahemman kerran silmään muiden ratsastajien kilpatakkien keskeltä. Ihan kaikki sentään eivät olleet aivan etiketin mukaisia, sillä ehdin lukea toisen t-paitaan pukeutuneen kilpailijan rinnuksilta "fries before guys". Olin kohtuullisen samaa mieltä paidan kanssa.

Olin sanonut Kristiinalle että hän voisi hiukan hidastaa jossain kohtaa ja ratsastaa Rallia kohdallani eräässä mutkassa niin että saisin kivan kuvan facebookkiin ja tallin sivuille päivitettäväksi, mutta kun näin Kristiinan ilmestyvän kaarteesta, hän vain kannusti joukon etunenässä juoksevaa Rallia kovempaan kiriin. Koitin parhaani mukaan ottaa kuvan, joka jäi sumeaksi, ja ehdin juuri ja juuri todistaa miten vaalea hevonen loikkasi kummallisen loikan aidan yli. Katsokaas, kun Ralli on enemmänkin estehevonen kuin laukkahevonen. Joku juoksi Kristiinan luo avaamaan porttia että he pääsisivät jatkamaan matkaaa, mutta silloin oli jo liian myöhäistä, sillä kaikki muut olivat menneet ohi.

Rantasaunalla tunnelma oli korkealla, vaikka Kristiina olikin vähän harmissaan jäädessään joukon jalkoihin. Hän oli loppujen lopuksi päässyt yhden ratsukon ohi kirittämällä puuskuttavaa Rallia eteenpäin, mutta ei ehtinyt sen pidemmälle kun rata jo loppui. Illan edetessä ja kilpailijoiden kanssa sosialisoidessa Kristiinankin fiilikset paranivat, ja hänkin myönsi, ettei Rallista ehkä sittenkään ollut laukkahevoseksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi että Helga nauroi minun kärsimyksilleni. Siitä kyllä seuraa mukavia sanktioita.

 

Syyskatsaus 10.08.2017 (Kristiina)

Kesän remontin jälkeen talleista on tullut avoimempia ja mukavampia sekä hevosille että työntekijöille ja ratsastajille. Karsinamäärä on pienentynyt yhdeksällä, nyt oritalli on täysi ja Ralli on muuttanut tammatallin puolelle. Nyt kesällä talli tosin on ollut pääosan ajasta tyhjänä, mutta heinäkuun puolesta välistä muutama hevonen on ollut tallissa tuntiratsuina. Tallipihan kanala tosin on yhä tyhjänä... Ehkäpä omat kanat pitäisi kasvattaa ihan munasta ja tipuista saakka?

Aittapolun varrella kesälaitumella on ollut kasvamassa meidän omia nuoria hevosia, kuten risteytystammat Hilppa ja Inka sekä Stratocasterista, Yhdysvalloista saakka saapunut amerikan puoliveritamma Milla. Kaikki kolme on tarkoitus kouluttaa tuntiratsuiksi, kuten myös Inkan emä Tahira, joka on osoittautunut ihastuttavan ja miellyttävän luonteensa. Asiakashevosena Tahira on toiminut uskomattoman hyvin ja vaikka se on stressiherkkä, on tamma tottunut vaihtuviin ratsastajiin mainiosti. Toivotaan että Hilppa ja Inka jatkavat samalla linjalla. Millalla ainakin on hurjan hyvä luonne tähän hommaan.

Heinäkuussa meille muutti Janne hevosineen. Pikkuhoitajat ihastuivat erikoisen näköisiin oreihin, mutta joutuivat tyytymään tallin omiin hevosiin. Myös Jarekin elokuussa Rosikseen muuttanut kinskynhevostamma Katla aiheutti hämminkiä tallin hoitajapopulaation keskellä. Kauniin kullanvärinen hevonen on upea näky ravatessaan auringonpaisteessa. Se pääsi tutustumaan tuntihevosiin, jotka toivottivat Katlan laumaan hyvin rauhanomaisesti. 

Eiköhän tällä hetkellä meikäläisen hevosten hankinta ole ainakin vähäksi aikaa pannassa. Pitänee kouluttaa ja suoriutua ensin meidän nuorison kanssa ja katsoa sitten mitä tehdään. Voisin myös hankkia pari vuohta lisää. Ehkäpä vuohet voisivat saada omat pikkukilit. Paljon pieniä eläinvauvoja siis tulossa!

 

Yhden päivän päiväkirja 16.07.2017 (Petra)

6:32
Ajoin polkupyörälläni haukotellen samalla. Jänikset juoksivat pois tieltäni ja loikkivat pikaisesti kohti pusikoita. Fasaanikin säikähti minua ja lensi keskelle peltoa. Persikan värinen auringonnousu valaisi hampaitani kun jälleen kerran haukottelin pitkään. Vesipullo kolisi pyörän koria vasten ja säesti aamuista linnunlaulua. Tämän miljöön vuoksi pyöräilin tallille aina kun pystyin. Toinen syy on se, ettei minulla ole autoa.

8:25
Pyyhin hikikarpaloita otsaltani ja levensin haara-asentoani hieman. Karsinoiden puhdistaminen on hyvää aamujumppaa, mutta kaksikymmentäkahdeksan karsinaa on paljon yksin puhdistettavaksi. Varsinkin kun oritallista pitää työntää kottikärryt tammatallin läpi lantalaan. Se on pitkä matka kun sen välin on kävellyt useamman kerran. 

10:06
Tähän aikaan olin aina lasten ympäröimänä ja nytkin tammatallin ramppia reunusti vasemmalla puolella iloisenkirjava kasa polkupyöriä. Pikkuhoitajat olivat saaneet hommakseen hakea uudet purut oritallin karsinoihin eikä mennyt kauaakaan ennen kuin joku hoksasi tallin orilaitumella kaksi uutta hevosta. Muut oriit olivat yhä kesälaitumilla, joten uudet tulokkaat norkoilemassa tallin lähellä aidan sisäpuolella olivat tietysti suuri ihmetys.
"Mä haluan alkaa hoitaa tota kirjavaa!" Joku kiljaisi.
"Eeeeeei, kun mä haluan sen!" Kuului toinen ääni.

10:18
Istuin
Kristiinan keittiössä kahden nuoren tytön kanssa. Kaksi kolmetoistavuotiasta vaaleatukkaista pikkuhoitajaa tuijottivat tiukasti sukkien verhoamia varpaitaan ja kuuntelivat Kristiinan nuhtelua. Minullekin tuli uutta informaatiota. Uudet oriit olivat uuden tulokkaan, Jannen, omia hevosia. Niille ei todennäköisesti oteta hoitajia, Kristiina selitti tytöille. Sitä pitää kysyä Jannelta.

12:29
Tuijotin tyhjin silmin syyskauden toista helppo A-ryhmän ratsastustuntia auringon paahtaessa niskaani. Neljä ratsukkoa saivat tänään työskennellä itsenäisesti ja minut oli laitettu vahtiin. Skotta selvästi laiskotteli ja pyöreämpi silmälasipäinen täti puuskutti punakasvoisena sen selässä. Pullo ravasi kauniissa muodossa pääty-ympyrää Aittajärven pankin virkailijan ohjauksessa. Ralli kyyditti nuorehkoa naista rauhallisesti pitkässä muodossa ja varoi hieman askeliaan, sillä ratsastaja keikkui sivuille vähän väliä. Velmu toimi samaan tapaan, mutta sen ratsastaja oli vain hieman epävarma. Kiltti poni kuitenkin pysyi rauhallisena. Minun niskani palaisi ihan varmasti.

15:12
Nousin Dimin selkään ja kehotin sitä lähtemään kohti orilaidunta. Lähdimme tarkastamaan Helgan kanssa laidunten aidat. Hevoset saivat kulkea pitkin ohjin peräkkäin tien vasenta laitaa. Erkanimme tammalaitumen aidan alkaessa. Helga ohjasi Mistyn ojan yli pusikkoon ja ryhtyi seuraamaan aidanreunaa. Pidin katseeni aidassa ja kuuntelin samalla edessä olevaa tietä autojen varalta. Välillä ohjasin Dimin aivan aidan reunaan noukkimaan pikkurisuja aidan päältä. Niin vietin tunnin iltapäivästäni kiertäen aitaa.

18:33
Kristiina piti alkeistuntia ja talutin Velmua pitkässä narussa kun sen selässä seitsemänvuotias tyttö yritti saada valkeaa ponia pysymään ravissa. Helga puuskutti edessäni Islan narun päässä. Hevosen selässä istui rohkean näköinen nuori tyttö, joka määrätietoisesti yritti istua rauhallisesti isosti harppovan hevosen tahdissa. Mistyn ratsastajalla ei ollut taluttajaa, mutta se ei yllättänyt ketään, joka kävi tallilla säännöllisesti. Sen tasaisempaa hevosta ei ollut.

20:00
Helga tuijotti satulasaippuaa kuin se olisi purrut häntä tai ainakin syössyt syövyttävää myrkkyä. Heitin häntä naamaan märällä pesusienellä. En sentään saippuoinut sitä ensin. Näytin hoitajille erittäin huonoa esimerkkiä juoksemalla tallissa.

21:59
Kastelin hyttysiä hätistellen
Kristiinan terassilla ruukuissa ja amppeleissa olevia petunioita. Polkupyöräni oli viimeinen, joka nojasi tammatallin ramppia vasten. Hieroin toisen käden sormillani väsyneitä silmiäni. Kohta olisi edessä viiden kilometrin pyöräily. Herran kiitos se oli pääosin alamäkeä.

 

Ujostuttaako? 13.07.2017 (Rikhard)

Helga tuijotti minua päätalon terassilta kissakasan alta. Kielo makasi kaiteella auringonpaisteessa. Olin lähes varma ettei nuori nainen katsellut meidän - Mistyn ja minun - työntekoamme toisin kuin kentän reunalla kolmatta kahvikupillista hörppivä Kristiina. Helga katseli minua usein, ehkä liiankin usein. Useammin kuin muut naiset. Tai no kaikki ihastuneet naiset tuppasivat katsella pitkään sen enempää ujostelematta. He tosin myös tulivat puhumaan ja ilmaisivat kiinnostuksensa. He olivat niitä lukioiden abeja ja yliopiston platinablondeja, joille puhun nätisti, mutta joita en pidemmän päälle jaksa katsoa.

Pyysin Mistyä seuraamaan ja kävellessäni tunsin mustahiuksisen naisen katseen niskassani. En ollut tottunut saamaan tallilla tällaista huomiota, vaikka kaupungilla se oli arkea. Tallilla oli tapana vain keskittyä hevosiin ja treenaamiseen. Mutta eipä minulla ollut Helgan tuijotuksen kanssa ongelmaa. Hän on kaunis ja hurjan hauska nainen. Hänellä on sitä huumorintajua joka monelta puuttuu. Misty seurasi minua kentältä tallille ja heilautin kättäni Helgalle. Hän haparoi hieman kissojensa kanssa ja punaposkisena vilkutti takaisin. Söpöä, yllätin itseni ajattelemasta.

Tallissa sain hetken rauhan ajatella ennen kuin Kristiina, Helga ja lauma pikkuhoitajia pyrähtivät sisään pitämään lauantain ponikerhoa. Helga vilkaisi minua, mutta käänsi katseensa pikaisesti takaisin satulahuonetta kohti huomatessaan minun seuraavan häntä katseellani. Virnistin hänelle. Miten ilmiselvä voi ihminen olla?

Myöhemmin illalla olin menossa pesemään Kurren kuolaimia kun huomasin puhelimen yhdellä keikkuvista tallijakkaroista. Sen näyttöön vilkkui viestejä. Olin aikeissa mennä vain ohi, mutta vilkaisin tallin puolelle ja jäin katsomaan viestien tulvaa. "Sä et voi karkaill...", "Mikset sä puhu sil..." ja "Ehkä seki tykkää ...". Lähettäjänä Petra. Hetkeksi puhelin hiljeni. Huuhtelin kuolaimet pikaisesti ja pidin puhelinta silmällä. "Mene puhumaan sill...". Sitten hetken kuluttua: "Hei, ihan oikeesti..." ja heti perään "Se on kumminki kome..." ja lopuksi silmää vinkkaava hymiö. Tuikkasin kännykän hupparini taskuun ja työnsin valuvia hihoja ylöspäin lähtiessäni etsimään Helgaa. Tuskin ehdin kolmea askelta oritallin ovelta ottaa kun näin Helgan harppovan kiireellä kohti tammatallia.

"Helga!" huusin hänen peräänsä. Hän kääntyi ja ymmärsin hämmennyksen hänen kasvoillaan. Puhuin melko harvoin hänen kanssaan muutoin kuin hevosia hoitaessa. Hölkkäsin naisen luokse. Helga kiikkui kantapäillään vilkaistessaan talliin päin.
"Riku... Umm, hei", Helga puoliksi hymyili, puoliksi hymisi. "Mä en oikeen ehdi jutella kun mun kännykkä on hukassa ja pitäs polkea kotiin syömään. Mä en oo syöny yhtään mitään koko päivänä." Hänen vatsansa säesti kurisemalla. Naurahdin ja Helga punastui.
"No onneks sun ei sitte tarvii etsiä pidempään. Mä löysin sun kännykän", kaivoin mustan huawein taskustani ja ojensin sen hänelle. Hämmennys näkyi Helgan kasvoilta.
"Missä se oikeen oli? Mä etin suunnilleen kaikkialta."
"Mä olin Kurren kuolaimia menossa pesee. Siellä se oli jakkaralla kuolainaltaan vieressä."
"Ainii, joo, ku mä harjasin satulahuovista karvaa irti. Tais jäädä sillon sinne", Helga spekuloi. Maha muistutti jälleen olemassaolostaan. Vilkaisin autoani ja kysyin: "Mites olis jos mä heittäisin sut kylälle ja käytäs vaikka syömässä yhessä? Marjon tupakeittiöstä saa aika hyviä illallisia", vinkkasin Helgalle silmää. Hän meni sanattomaksi ja koitti änkyttää jotain polkupyörästään.
"Sun pyörä kyl mahtuu mun ooppelin takapakkiin", hymyilin. Helga nyökytteli ja näytti hieman hämmentyneeltä tilanteesta. Lähdin kävelemään autolle päin ja kun Helga ei heti lähtenyt mukaan, käännyin ja korotin hieman ääntäni: "Petra ei jaksa enää huudella sulle Whatsappin kautta, tuus ny." Nainen kääntyi järkyttynyt ilme kasvoillaan. Ei, en kaivellut kännykkääsi, Helga. Lupaan.

 

Hevosista ja suitsien puhdistamisesta 31.03.2017 (Helga)

Kristiina oli ollut ärsyttävän ylpeä jo monta päivää, siitä saakka kun Manu oli palkittu toisella palkinnolla new forestin ponien laatuarvostelussa. Kiukkuinen poniruuna näytti pitkää naamaa koko tilaisuuden ajan ja yritti purra tuomaria, mutta silti se sai palkinnon, mitä nyt torujen kera. Kehnostihan se oli koulutettu, mutta en voinut olla myöntämättä että komea ruuna se kyllä oli. Iso ruusuke roikkui paalinarusta Manun ovessa ja todistus oli kehystetty hevosen kuvan viereen toimiston seinälle. Minulta ei riittänyt ymmärrystä miten Kristiina jaksoi yrittää ja panostaa niin vaikealuontoiseen eläimeen, jonka moni muu olisi jättänyt mieluummin ostamatta tai vähintään myynyt jo pois.

Huuhtelin pesusienen vedessä ja rutistin sen puolikuivaksi ennen kuin asetin sen viereiselle jakkaralle. Pyyhin pyyhkeellä suitsien pinnat kuiviksi ja sivelin sitten hivenen valjasrasvaa niihin. Huokaisin syvään ja vilkaisin kelloa kännykästäni. Olin putsannut varusteita jo tunnin yksin, sillä moni hoitaja oli taluttamassa alkeistunnilla ja loput pakenivat paikalta heti satulasaippuan nähtyään. Kaksi pikkuhoitajaa sentään olivat innolla lähteneet jokin aika sitten oritalliin putsaamaan karsinoita Karlan kanssa. Kännykän näyttö vilkkui täynnä viestejä ja ilmoituksia likimain kaikista mahdollisista sosiaalisista medioista, joita minulla oli käytössä. Avasin Snapchatin ja katselin hitaasti ohi kulkevia kuvia ja videoita leffailloista, koulutehtävistä ja perjantain kalsarikänneistä. Joku rohkea oli jopa kuvannut avannossa uidessaan. Niputin puhtaat suitset katsellen yhä näytöllä vilkkuvia kuvia. 

Alakerrasta kuului kavioiden kopinaa betonilattiaa vasten ja ensin luulin että tuntilaiset olisivat tulleet takaisin, mutta tajutessani kopinan kuuluvan vain yhdestä hevosesta, kiinnostuin. Hylkäsin vesisangon, saippuan ja valjasrasvan vintille ja laskeuduin suitsien kanssa satulahuoneeseen. Ripustin suitset paikalleen ja kurkkasin tallin karsinapuolelle. Toisessa päässä tallia Misty seisoi karsinassaan ja Riku seisoi sen vieressä hieroen sitä pyörivin liikkein. Todennäköisesti Kristiina oli opettanut hänelle tempun tai pari. Hevonen nuokkui rauhallisesti, puhalsi ilmaa ja venytti kaulaansa eteenpäin. Riku oli hurjan taitava hevosmies eikä huonon näköinenkään. Valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuuksia hänen kohdallaan, sillä mies tiesi monen olevan kiinnostunut hänestä ja hänellä oli valinnanvaraa. Vilkaisin suitsinaulakkoa. Kahdet suitset roikkuivat puhdistettavina, mutta ne olivat Islan ja Ruun, joilla oli vanhemmat hoitajat. He saisivat putsata suitset, joten ryhdistäydyin ja kävelin tallin puolelle. Mistyn korvat liikahtivat kun moikkasin Rikua ja nojasin karsinan oveen.
"Mitäs Misty on tänään harjoitellut?" kysyin hevosen otsaa rapsuttaen. Riku vilkaisi minua pysäyttämättä hierovaa liikettä. Sitten hän alkoi kertoa puomiharjoituksista ja juoksutuksesta, jota hän oli Mistyn kanssa puuhaillut. Nuori hevonen vaikutti todella luottavan mieheen ja se muistutti minua
Kristiinan ja nyt jo edesmenneen Strauman luottamussuhteesta. Älykkään katseen takana oli rauhaa ja tyytyväinen hevonen. 

Hetken juteltuamme alkoi ulkoa kuulua kavioiden aiheuttamaa hiekkapihan kopinaa ja rahinaa sekä tuntilaisten innokkaita ääniä. Tänään oltiin kuulemma päästy ravaamaan ensimmäistä kertaa. Riku käänsi Mistyn siten että hevonen jäi käytävän ja miehen väliin ja minä pääsin jälleen töihin. Hektinen kymmenen minuuttia vei melkein aina voimat, sillä niin moni nuori ratsastaja tarvitsi apua. Olin kiitollinen siitä että tallilla kävi niin moni yläkoululainen ja lukiolainen, jotka osasivat auttaa. Etsin käsiini Ruun ja Islan hoitajat ja ilmoitin heille suitsien puhdistamisesta ja siitä että tarvikkeet olisivat vintillä valmiina jakkaroiden kera. Sen jälkeen avustin uuden varsan, Nikin, hoitajaa ponin kanssa. Toivoin vain että Kristiina hankkisi tallille kunnollisia opetusratsuja, sillä kilpahevoset eivät semmoiseen sopineet. Ainakaan Manu.

 

Uusivuosi 01.01.2017 (Kristiina)

En ollut varautunut siihen että puhelimeni soisi keskellä yötä. Enkä siihen että puhelimen näytöllä vilkkui kunnaneläinlääkärin nimi. Enkä ainakaan siihen häslinkiin joka syntyi aamulla kun hoitajat huomasivat Rontin kadonneen.
Uneliaasti olin poiminut puhelimeni ja sutaissut vihreää luuria. ”
Hirvonen puhelimessa.”
”Kunnaneläinlääkäri Kristiina tässä hei. Täällä päätiellä on tapahtunut hevosonnettomuus. Irti päässyt siro poni on juossut tiellä ja pimeällä rekkakuski ei ollut sitä huomannut. Poni oli sen verran huonossa kunnossa että se oli pakko lopettaa ja nyt me etsimme sen omistajaa. Pääsetkö tulemaan paikalle? Lähde teiltä päätietä kylälle päin niin näet poliisiauton valot kyllä.”

Suljettuani puhelimen vaihdoin vähän vaatteita ja lähdin ajamaan hivenen ruosteisella autollani kohti kylää. Tallin pihavalo hehkui rauhallisesti, eikä taivaallakaan enää paukkunut raketteja, toisin kuin vain muutama tunti sitten. Hetken ajettuani huomasin poliisiauton punasiniset vilkkuvalot tien reunassa ja ison rekan sen toisella puolella. Eläinlääkärin hopeanharmaa auto pilkisti esiin rekan takaa. Jätin oman autoni poliisin ajokin taakse ja kävelin lähimmän poliisin luo. Hän ohjasi minut Kristiinan luo, joka puhui vielä rekkakuskin kanssa. Minut huomatessaan hän viittilöi minulle.
Kristiina, täällä näin, rekan edessä.” Nyt kauhu alkoi pesiytyä vatsani pohjalle. Entä jos se olisi yksi minun hevosistani? Hidastin hieman askeliani ja vedin rekan kulmalla syvään henkeä. Veren tuoksu oli imelä ja melkein sai minut kakomaan. Käännyin ja sain kohdata karmean näyn. Siro ruunikko poni makasi maassa kaula vääntyneenä luonnottomalle mutkalle. Sen silmät olivat kiinni ja sininen naruriimu oli yhä sen päässä. Valkeat sukat takajaloissa varmistivat näyn. Se oli Rontti. En kyennyt tekemään mitään. Seisoin vain paikallani ja tuijotin ponia. Eihän se voinut olla Rontti. Kaikki hevoset oli viety sisälle ajoissa ennen uudenvuoden juhlinnan alkamista. Toisaalta Rontti oli aina ollut laumasta se yksi paukkuarka…

”Eli se tosiaan on Rontti. Poniparka”, eläinlääkäri näytti surkealta. ”Kun tulin paikalle se oli vielä elossa mutta vain juuri ja juuri. Sen kaularanka oli murtunut ja sen oli vaikea saada henkeä, joten jouduin lopettamaan sen heti. Olen pahoillani.”
Jouduin käsittelemään hetken mitä Kristiina oli sanonut ja vastasin sitten: ”Hyvä ettei se joutunut kärsimään yhtään pidempään. Kiitos.” Kävelin Rontin pään puoleen ja sivelin sen otsaa pitkin vedoin. ’Nomen est omen’ tapasivat muinaiset roomalaisetkin sanoa. Nyt enkelin nimen saanut poni todella oli enkeliponi. Poistin naruriimun hellästi eläimen päästä ja laskin sen pään takaisin maahan. Rekkakuski väänteli käsiään vaikeana eläinlääkärin takana näyttäen siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain mutta ei oikein tiennyt kuinka. Hän katseli ympärilleen ja yhtäkkiä hän jähmettyi.
”Katsokaa! Tuolla on toinen!” hän huudahti ja osoitti metsän reunaa. Käännyin katsomaan ja sieltä hitaasti toista takajalkaansa ontuen käveli Konna. Lähelleni tultuaan se ensin puhalsi lämpimän henkäyksen kasvoilleni ja kumartui sitten Rontin puoleen. Se tuuppasi kaveriaan kevyesti ja inahti hiljaa. Sitten eläinparka vain seisoi kumartuneena toisen ylle aivan paikallaan. Konnalla oli sen vihreä naruriimu, joten lähetin Kristiinan hakemaan autostani riimunnarun. Sillä välin rekkakuski kertoi tapahtumat minulle. Hän oli ajanut normaalia hitaammin liukkaan kelin vuoksi, mutta pimeällä hän ei ollut huomannut hevosta ennen kuin se oli ajovaloissa. Toista hevosta hän ei ollut nähnyt vaikka se oli nyt saapunut tien toiselta puolelta, joten sen oli täytynyt ylittää tie jossain kohtaa.

Aurinko alkoi sarastaa kun saimme vihdoin Konnan kotiin ja Rontin ruhon siirrettyä pois ajotieltä. Se ei ollut ensimmäinen hevonen joka menisi osin pakastimeen ja osittain koiran ruoaksi. Muutaman tunnin torkkujen jälkeen palasin tallille ja siirsin Rontin nimilaatan karsinan ovesta taukotilan seinään, kuten kaikille laatoille oli tapana tehdä. Pian sen jälkeen nopeimmat hoitajat saapuivat auttamaan aamutallin teossa ja ohjeistin heille aamun tehtävät. He saisivat aamun töiden jälkeen lähteä ratsastamaan porukalla. Päivän kuluessa kuitenkin sana levisi että Rontin nimikyltti oli siirtynyt taukotilaan ja moni ravasi pikkutallissa katsomassa tyhjää karsinaa. Rontin hoitaja tuli kyselemään minulta itkuisena että minne poni oli kadonnut. Jouduin kertomaan tyttöparalle edellisyön tapahtumat ja pian se oli koko tallin yleisessä tiedossa. Konnan hoitaja vaati tietää miten hän voisi auttaa ponin jalan hoidossa ja opetin hänelle miten jalkaa kylmätään.

Vaikka Rontin menehtyminen vaikutti koko talliin, varmasti kaikista yksinäisin oli Konna, joka karsinassaan seisoi paikallaan päätään riiputtaen ja liikkui vain kun hoitaja sitä liikutti. Se söi huonosti ja suostui juomaan pelkästään melassilla makeutettua vettä. Sen silmistä näki kuinka se oli menettänyt paljon, sillä Rontti ja Konna olivat olleet aivan pienestä yhdessä, tehneet töitä parivaljakkona ja riekkuneet kahden. Vaikka Manu olikin ollut kakarapossessa mukana, olivat hackneyt olleet erottamattomat. Konna raukka. Nyt ei auta kuin yrittää hoitaa sitä parhaan mukaan.

 

Kun huoli iskee 16.10.2016 (Kristiina)

Pyry istui olohuoneessa katselemassa ulos ikkunasta sateiselle orilaitumelle, jossa seisoi muutama islantilainen puiden suojassa. Vanha Sveigur seisoi ihan päätalon vieressä takapuoli nojattuna seinään. Poika ei kiinnittänyt huomiota televisiossa pyörivään Autot-elokuvaan eikä minuun, kun pysähdyin ovelle ja nojasin karmiin. Pyryllä oli kädessään kokoruskea ponifiguuri ja hänen vieressään sohvalla makasi muutama actionhahmo. Kun Pyry ei tuntunut huomaavan minua, siirryin ovelta hänen viereensä istumaan.

”Onko siellä laitumella jokin hätänä?” kysyin häneltä ja poika kääntyi katsomaan minua. Sitten hän osoitti Sveiguria, joka riiputti märkää päätään ikkunan takana korvat lievässä luimussa.
”Onko Svenssonilla kaikki hyvin? Miksei se ole muiden hevosten kanssa metsässä?”
Katsoin vanhaa oria ja näin miten se oli väsynyt. Se oli elänyt hyvän elämän ja nyt sen aika lähestyi. Tänä syksynä meiltä oli lähtenyt jo neljä vanhaa hevosta ja useita oli myyty pois.
”Svensson on jo vanha ja sitä väsyttää. Siksi se on täällä talolla eikä metsässä”, koitin selittää.
Pyry puristi hevoslelua kädessään tiukemmin. Lelu muistutti Klettaa, jolla Pyry oli päässyt ratsastamaan usein sen jälkeen kun Mintusta oli aika jättänyt. Poika kääntyi takaisin katsomaan ikkunasta ulos, mutta nojasi minuun.

”Täti, meneekö Svensson Mintun ja Kletan luo?” Pyry kysyi hiljaa kuiskaten. Jähmetyin hetkeksi, mutta sitten kiersin käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet syliini.
”Ei Svensson vielä mene, mutta joku päivä kyllä. Sitten ne saavat juosta yhdessä vihreillä pelloilla ja syödä niin paljon omenoita kuin haluavat.”
Käsivarrelleni tipahti jotain märkää. Pyry nyyhkäisi. ”Meneekö Nante ja Pullo myös pois?” hän kysyi värisevällä äänellä. Puristin vapisevaa poikaa itseäni vasten. Rakkaiden lemmikeiden menetys oli ottanut voimia lapselta, se oli ymmärrettävää. Eihän tämä syksy ollut ollut meille muillekaan helppo.
”Nante ja Pullo eivät mene vielä pitkään aikaan. Ne ovat nuoria hevosia vielä”, koitin lohduttaa Pyryä, joka nyyhkytti sylissäni ja hautasi kasvojaan olkapäätäni vasten. En ole aivan varma kuinka pitkään istuimme siinä, mutta sinä aikana kerroin Pyrylle tarinoita entisistä hevosistani ja sade ehti loppua. Sveigur ravisteli suuren osan vedestä itsestään ja lähti sitten ikkunan takaa kävelemään laitumen reunaa pitkin maneesille. Elokuva loppui ilman että kukaan katsoi sitä. Rautias ponifiguuri jäi makaamaan sohvalle kun lähdimme Pyryn kanssa hakemaan Pulloa ja Islaa tallista maastolenkkiä varten.

Vaikka päivät ovat välillä pitkiä ja raskaita ja elämä tuntuu vaikealta ja harmaalta, aina voi tukeutua muihin ihmisiin. Aina on parempia hetkiä. Aina voi löytää onnensirpaleita yllättävistä paikoista. Niin kuin Ralli, joka puhaltaa joka aamu lämpimän henkäyksen kasvoilleni, kun avaan oveni lähteäkseni aamutallia tekemään.

 

Menestystä! 06.05.2016 (Kristiina)

Tämä kevät on tuonut mukanaan muutaman laatuarvostelu- ja kantakirjauspalkinnon. Tämä on siis suuri ja ihmeellinen asia, koska täällä Rosiksessahan on suuri harvinaisuus että mikään hevonen lähtee koskaan minkäänlaisiin tilaisuuksiin. Suurin osa käy joskus kilpailemassa, mutta osa ei eläessään lähde pois Aittajärven alueelta. Maaliskuun lopussa Kurre lähti Brentwoodiin estevarsojen laatuarvosteluun ja nappasi sieltä toisen palkinnon. Käytöksessä olisi kuitenkin ollut parantamisen varaa.
"Ensimmäiseksi maneesiin päästessään Kurre päätti loikata takajaloilleen ja alkaa nykiä irti. Se huomasi esteet maneesin kujalla ja häntä viuhuen se steppasi edestakaisin. Sain sen joten kuten pysymään paikallaan rakennearvostelun ajan ja ryhdikäs asento taisi tuoda meille pisteen lisää. Kujan alussa odotutin Kurrea kunnes se seisoi paikallaan, mutta heti kun se pääsi irti, se teki laukkahevosen vertoisen laukkalähdon ja nelitahtista kiitoa se lähestyi ensimmäistä estettä."

Huhtikuun puolessa välissä Kurren kanssa käytiin Oldfinionissa kouluvarsojen laatuarvostelussa hakemassa kakkospalkinto sieltäkin. Tällä kertaa Kurre melkein osasi jo käyttäytyäkin.
"Maneesissa alkoi sama hätäily kuin Brentwoodissa. Jouduin komentamaan Kurrea kunnolla saadakseni sen kävelemään vieressä ja seisomaan aloillaan kun tuomari arvosteli oriini rakennetta. Irti päästyään Kurre esitti komeimman ravin, jota olin siltä tähän mennessä nähnyt enkä voinut olla muuta kuin tyytyväinen."

Kurren saavutuksien lisäksi Stigandi kävi PKK:n kantakirjaustilaisuudessa ja sai sieltä kolmannen palkinnon. Palkintoruusukkeet on tietysti ripustettu toimiston seinälle rakennekuvien kera, kuten silmäterien kuvien ja palkintojen kuuluu. Niitä palkintoja ei liikaa ole, mutta ison tallin oleskelutilan seinä alkaa olla täynnä hoitajien ottamia kuvia hevosista. Kaikki kuvat on nimetty ja päivämäärätkin niistä löytyy. Rosiksen kesälehmät Piltti ja Muksu saapuivat tänään tammalaitumelle hevoslauman sekaan. Pienemmät hoitajat olivat aivan innoissaan lehmistä, jotka paimennettiin aamupäivällä Erkin tilalta hevosen selästä käsin Rosikseen saakka. Kun ratsastustunnit kesäkuun alussa taukoavat, saavat hoitajat lisää vapauksia. Toukokuun alussa pidetyssä hoitajakokouksessa sovittiin hoitajien kanssa kesäsäännöistä. Kokeneimmat saavat lähteä luvalla yhdessä maastolenkille, vähän kokemattomammat saavat ratsastaa kokeneempien kanssa kentällä ja kokemattomimmat saavat talutella ja syöttää omia hoidokkejaan tallin alueella. Moni toivoi uittoretkeä, joten mitäpä minä olen siihen vastaan sanomaan, kun itsekin aioin lähteä talviturkkia heittämään. Lupasin reissun toukokuun puoleen väliin jos säät pysyvät lämpiminä.
Siihen saakka pysytään arjessa ja ostolakossa, jota rikoin pikkuisen kun Kurren ostin. Yhtään ei kuitenkaan kaduta.

 

Loppuvuoden tilanneraportti 27.12.2015 (Kristiina)

Olin sitten käynyt Clausholmissa ’vain katselemassa’ lewitzer-varsoja ja sieltä tarttui mukaan yksi mustankirjava nuoriori nimeltä Clausholms Bulbasaur elikkäs Pullo. Pullo on vielä hurja vauhtiviikari, mutta se on tarkoitus ruunata, ja kunhan Pyry oppii paremmaksi, niin ponin olisi tarkoitus olla pojalle kilpakaveri. Pyry ratsastaa yhä Mintulla ja Nantekin on jo melko varma ratsastaa eikä enää innostu juoksemaan kilpaa jokaisen ohi menevän hevosen kanssa. Ja vaikka sille antaisikin luvan juosta kilpaa, en ehkä kuitenkaan ottaisi kilpajuoksuja sen kanssa, ellei Ralli satu olemaan alla…

Viime aikoina me rosislaiset ei olla käyty kovin usein muilla kilpakentillä, joten päätin sitten osallistua Coffinin koulukilpailuihin. Mukaan pääsivät Minttu ja Pyry, Mowgli ja Ransu ja Linniä varten ja Ralli, Manu ja Surre minun ratsastettavanani. Pyry pääsee harjoittelemaan kilpailemista ja Linn pääsee polkemaan kahta vaikeaa hevosta. Mowgli kun on rakenteensa puolesta haastava ja Ransusta on alkanut tulla hankala saada liikkumaan nätisti sen jälkeen kun se alkoi lihoa ja laiskistua.
Ja tästä saadaan hyvä aasinselkä Ransuun. Kaikki kesällä Rosiksessa käyneet muistavat hienon ruunikon lihaksikkaan ja kiiltävän orhin, joka ravasi kepeän näköisesti aurinkoisella laitumella hyvin kuvauksellisesti. Nyt jos sinne vähän kuraiselle laitumelle katsoo uudelleen, näkee samaisen oriin islanninhevosten keskellä seisomassa sininen vuorattu loimi selässä peittämässä läskiä, joka kertyi liian vähäisestä liikunnasta. Ruokaahan siltä vähennettiin melkein heti, kun joku tajusi, että sehän nielee vaikka koko laitumen. Linn on yrittänyt pitää orin niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista, mutta me ei kyetä juoksuttamaan näitä hevosia yhtä paljon kuin Ransun edellisessä kodissa. Meitä on vaan liian vähän. Niin että me nyt juoksutetaan kilpailuissa sitä lihonutta hevosta ja toivotaan parasta. Näin täällä Rosiksessa.

Syyskuun puolesta välistä saakka Rosiksessa on ollut uusien hoitajien vuoksi melkoinen hulina. Yhtäkkiä koko tallin henkilökunnalla olikin huomattavasti helpompaa, kun hoitajilta sai tarvittaessa apua. Palkkioksi hoitajat saavat etuoikeuksina ratsastaa tallin hevosilla silloin tällöin ja tulla mukaan kilpailuihin ja muihin tapahtumiin. Kokemus karttuu sitä kautta. Lähes kaikki nuoret ovat tosin olleet tyytyväisiä vain siihen että he pääsevät käymään usein tallilla ja pitämään huolta eläimistä. Lisäksi kaikki eläimet saavat paljon enemmän liikuntaa. Marraskuuvaelluksen aikana hoitajat olivat tallilla opetelleet Linnin opastuksella juoksuttamaan ja irtohypyttämään hevosia. Oppimestareiksi olivat päässeet Meija ja Sunneva.

Meikäläinen on laitettu ostokieltoon ja nyt yritetään saada kaikki hevoset kuntoon ja arki toimimaan.

 

Uneton yö 01.07.2015 (Helga)

Istuin Kristiinan ruokapöydän ääressä tuijottamassa tietokoneen ruutua ja kello oli neljä yöllä. Kristiina nukkui viereisessä huoneessa viltin alla ja kuulin hiljaisen kuorsauksen. Hörppäsin kahvimukistani ja nyrpistin nenääni. Kahvi oli ehtinyt jäähtyä ja maistui nyt ihan kamalalta. Niinpä hylkäsin kupin pöydälle ja aloin naputtaa keltaisella kynnelläni pöytää hiljaa. Tietokoneen ruudulla näkyi Sól, joka tutki turvallaan valtavaa vauvamahaansa. Kielo istui parren ruokinta-aukossa ja katseli tammaa. Sólin laskettu aika olisi Kristiinan mukaan ollut jo toissa päivänä, mutta vielä ei ollut varsaa näkynyt eikä kuulunut. Kristiina ei kuitenkaan ollut huolissaan, sillä tämä ei ollut Sólin ensimmäinen varsa. Ruokailutilan ikkuna antoi jätkien laitumelle, joten saatoin katsella aamuauringon noustessa, miten Sólfari - Sólin esikoinen - kiusasi Rallia, joka oli jostain syystä päättänyt viettää yönsä laitumen puolella. Hieroin silmäkulmistani unirähmää pois ja nojasin tuolillani taaksepäin. Petra oli ollut Kristiinan kanssa edellisen yön vahdissa ja kun hän oli tullut aamutallia tekemään, huonosti nukuttu yö näkyi silmien alla. Iltapäivällä Petra olikin löytynyt ison tallin taukohuoneesta nukkumasta. Kristiina oli valvonut osissa viimeiset kolme yötä ja se näkyi paitsi naamasta, myös käytöksestä. Eilen Kristiina oli laahautunut tallille ja mennyt suoraan Sólin luo ja marissut sille, että eikö tamma voisi jo synnyttää. Niinpä minä olin suostunut ottamaan pidempiä valvontajaksoja.

Käänsin katseeni takaisin ruudulle ja huomasin Sólin asettuvan makaamaan keskelle karsinaa ja puhaltavan ilmaa sieraimistaan niin että turvetta lensi ilman mukana. Kumarruin ruutua kohti ja näin Sólin ponnistavan. Painoin heti "record"-painiketta ruudun yläkulmasta ja menin herättämään Kristiinan.
"Onko mun vahtivuoro jo? Musta tuntuu että mä oon nukkunu vaan muutaman minuutin..."
Kristiina mongersi hyvin, hyvin väsyneen näköisenä.
"Ei, kun Sól taitaa varsoa nyt. Mä laitoin sen tallennukseen, mutta sä varmaan haluat tulla kattomaan", kuiskasin.
Kristiinan silmät tuijottivat hetken minua tyhjästi ja sitten ne rävähtivät auki.
"Sól varsoo? Nyt? Vihdoin!"
Kristiina piristyi ja nappasi huopansa mukaan. Keittiössä hän veti itselleen tuolin ja minä istuin omalleni. Ruudulla Sól ponnisti jälleen ja kun katsoi tarkasti, saattoi nähdä varsan hennoista jaloista osan. Istuimme hiljaisuudessa ja katsoimme kun ensin varsasta ilmestyi etupolvet, sitten turpa ja loput päästä, sen jälkeen ryntäät. Varsa liikautti päätään silloin hieman. Kun varsa oli kokonaan syntynyt, Sól nousi ylös ja kääntyi haistelemaan varsaa. Pieni, melkein valkoinen hevoslapsi käänsi päätään ja ilmeisesti äännähti hieman, sillä Sól alkoi nuolla sitä. Tamman kintereillä oli yhä varsan vaaleanpunaiset lakanat, joissa varsa oli asunut melkein kokonaisen vuoden. Auringon ensimmäiset säteet pyyhkäisivät pöydän reunaa ja ohut sumuharso hiipi peittämään laitumella seisoskelevat orit. Kristiinan katse oli liimautunut tietokoneen ruutuun, mutta yhtäkkiä hän nousi ylös ja kiipesi yläkertaan. Minä tuijotin ruutua yhä. Niin pieni ja kaunis...
Pyry ja
Kristiina tulivat alakertaan ja Kristiina viittoili minua mukaan. Nousin ylös ja jätin tietokoneen tallentamaan tapahtumia muille tallilaisille. Pyry hieroi silmistään unihiekkaa ja puristi huopaa ympärillään. Hiivimme Sólin karsinalle ja Pyry sai kiivetä parsien ruokapöydälle katsomaan. Uniset hevoset hörisivät meidän ympärillämme ja Sól katsahti meitä kohti, mutta keskittyi sitten varsan tutkimiseen. Varsalla oli vielä silmät kiinni, mutta sitten se avasi ne ja Kristiina huokaisi. Varsalla oli kirkkaan siniset silmät. Vaikka tällä tallilla oli vaikka kuinka monta herasilmää, ei niistä päässyt koskaan yli eikä ympäri. Pieni varsa katseli Sólia ja hetken kuluttua se yritti nousta seisomaan. Pitkät jalat olivat kuitenkin hyvin huterat ja vaalea varsa kellahti kumoon. Hetken se ihmetteli, mitä tapahtui ja sitten se yritti uudelleen. Tällä kertaa se pysyi pystyssä jalat harottaen vähän joka suuntaan. Istuimme parren ruokapöydällä rivissä katsomassa varsaa ja vastakkaisella puolella oleva Dekkja kurotti turpansa samaan suuntaan. Uusi tulokas näytti olevan kiehtova muidenkin mielestä. Kun varsa alkoi syömään, Kristiina totesi, että kaikki on hyvin ja nyt nukkumaan. Pyry haukotteli ja lähti päätaloa kohti ensimmäisenä. Minä loin vielä viimeisen silmäyksen ruunivoikkoon tammaan ja sen vaaleaan varsaan. Sain nukkua päätalon vierashuoneessa, jonne Petra oli ilmeisesti unohtanut villapaitansa.

"Voi miten söpö se on!"
"Miksi sillä on siniset silmät?"
"Milloin se syntyi?"
"Onko Sól sen äiti?"
Aamutunnille tulleet aloittelijat roikkuivat Sólin karsinalla, kun tulin talliin.
Kristiina yritti hoputtaa heitä laittamaan hevosiaan kuntoon epämääräisin tuloksin. Nuori hevonen houkutteli lapsia luokseen kuin hunaja kärpäsiä. Mennessäni karsinan ohi varsa katsoi minua ja räpytti valtavan pitkiä silmäripsiään. Eipä ihme, ettei lapsia kiinnostanut mennä ratsastamaan. Loppujen lopuksi Kristiina oli pakko uhkailla, ettei tänään ratsastettaisi ollenkaan, jos lapset eivät nyt lähtisi hakemaan varusteita. Kun viimeinenkin tuntilainen oli lähtenyt satulahuoneeseen, Kristiina kutsui minua.
"Siirretään Sól ja vauva tuonne isoon nurkkakarsinaan ja laitetaan Sunneva siihen viereiseen. Sen pitäisi varsoa viikon sisään. Kun ollaan saatu hepat sinne niin laitetaan tohon ovelle jotain esteeksi, ettei kaikki mene sinne häiriköimään."
Pikkuvarsa seurasi Sólia turpa kiinni tamman hännässä ja hevoset oli helppo siirtää siten. Sunneva löntysteli ison mahansa kanssa Sólin viereiseen karsinaan väsyneen oloisena. Toisaalta kukapa ei olisi väsynyt tuollaisen mahan kanssa.
"
Kristiina, mulla olis idea pikkuorin nimeä varten", ilmoitin. Olin tänä aamuna kahvia juodessa selannut nimikirjaa.
"Antaa kuulua sitten",
Kristiina vinkkasi silmää.
Katselin varsaa, joka hamuili huulillaan emänsä poskea. "Miten olis Sólargeisli? Kun se on tuon värinen ja se seurais Sólin aurinkolinjaa."
"Sólargeisli... Sólargeisli frá Far gone Ice..."
Kristiina maisteli nimeä suussaan. Sitten hänkin kääntyi varsan puoleen. "Sólargeisli se sitten on."

 

Yksin tallilla 22.06.2015 (Pyry)

Kristiina-täti oli roikkunut puhelimessa siitä saakka kun hän oli tullut takaisin aamutallia tekemästä. Rullailin vihreää pikkuautoa edestakaisin ruokapöydän reunaa ja heiluttelin jalkoja pöydän alla. Eikö voitaisi mennä jo tallille ja ratsastamaan? Melkein loppuun syöty omena makasi pöydällä ja tuijotin sitä hetken, kunnes laitoin sen taskuun. Kävelin tädin työpöydän luo ja odotin että täti puhuisi puhelun loppuun. Sitten kysyin: "Voinko mä mennä jo tallille?" Kristiina nyökkäsi ja keskittyi kirjoittamaan jotain kalenteriinsa.

Niinpä minä menin itse tallille ja kurottauduin varpailleni katsoakseni, oliko Minttu karsinassaan. Karsina oli tyhjä, joten hain satulahuoneesta Mintun sinisen riimun ja narun ja kävelin laitumen reunaan. Kun kävelin ohi, Ralli nosti päätään aitan luota, missä se söi voikukkia, jotka kasvoivat ison kiven juuressa. Avasin laitumen portin ja suljin sen tarkasti kun olin toisella puolella ja katselin ympärilleni. Minttu seisoskeli muiden hevosten kanssa keskellä laidunta, joten lähdin sitä kohti. Melkein kaikki hevoset kävivät tervehtimässä, mutta yksikään niistä ei tullut liian lähelle. Kristiinaa ne tulevat aina tuuppimaan. Ne varmaan haluaisivat jotain hyvää, mutta minulla ei koskaan ole mitään. Minttu seisoi kiltisti paikallaan kun sovittelin riimun sen päähän. Se tuli minun perässäni portille ja kääntyi, kun piti laittaa portti kiinni. Kerran se yritti nykäistä kun tädin mansikkaistutukset houkuttelivat sitä terassille. Nykäisin takaisinpäin ja Minttu huokaisi, mutta tuli mukaani. Karsinassa vedin riimun pois sen päästä ja hain harjat satulahuoneesta. Kun puhdistin Mintun kavioita, Karla tuli katsomaan oven yli satula sylissä. Hän kysyi olinko hakenut Mintun luvalla, joten sanoin että täti antoi luvan. Hän hymähti ja lähti varmaan laittamaan varusteita hevoselle, jolla hän menisi ratsastamaan. Avasin muutamia takkuja Mintun harjasta kun kampasin sitä ja yritin olla repimättä, vaikka se oli vähän hankalaa, kun takut olivat niin tiukassa. Kun olin valmis, annoin omenan jämät Mintulle, vein harjat takaisin paikalleen ja hain Mintun varusteet ja kaapista minun kypäräni. Laitoin suitset odottamaan koukkuun karsinan oveen.
Nostin satulan Mintun selkään ja muistelin tädin opetuksia. Satula liu'utetaan selkään säkän päältä, satulahuopa suoristetaan ja satulavyö kiristetään vähän kerrallaan. Kun Karla talutti Meijan Mintun karsinan ohi, kysyin häneltä, onko satula oikein selässä. Hän kokeili satulavyön kireyttä ja sanoi että se on tosi hyvin paikallaan ja muistutti että se vyö pitää vielä kiristää ennen selkään nousua. Nyökkäsin ja vilkutin Karlalle ja Meijalle kun he lähtivät tallista. Otin suitset, avasin leukahihnan ja nostin ohjat Mintun kaulalle. Poni ei olisi halunnut ottaa kuolaimia suuhunsa, joten työnsin peukalon sen hammaslomaan, jolloin se avasi suutaan, mutta nosti turpaansa, joten jouduin yrittämään muutaman kerran ennen kuin onnistuin. Laitoin leukahihnan kiinni ja laitoin Mintun harjan siististi niskahihnan molemmin puolin. Laitoin kypärän päähän ja talutin Mintun kentälle.

Odotin hetken ja pohdin uskaltaisinko nousta Mintun selkään vaikkei Kristiina-täti ollutkaan vielä tullut. Lopulta kyllästyin odottamiseen ja kiristin Mintun satulavyön. Käänsin jalustimen oikein päin ja hyppäsin kerran paikallani ennen kuin ponnistin ponin selkään. Jalustimet olivat sopivan mittaiset, sillä kukaan muu ei ratsastanut Mintulla paitsi minä. Pyysin Minttua kävelemään uralle. Tuntilaiset olivat kuluttaneet kulmiin oikaisevat kulmat, joten minun piti ohjata Minttu ihan kulmaan ja pois uralta. Se teki juuri niin kuin pyysin ja vaikka yksin ratsastaminen olikin jännittävää, olin aika tyytyväinen. Tein erikokoisia ympyröitä ympäri kenttää ja jäljet näkyivät kuivassa hiekassa kun ponin kaviot nostivat tumman hiekan alta päälle. Viime kerralla Kristiina oli opettanut minulle etuosakäännöksen, joten pysäytin Mintun ja tarkasti muistellen käänsin Mintun ympäri. Kun Mintun takajalat olivat toisella puolella uralla, olin niin yllättynyt etten aluksi huomannut käskeä Minttua kävelemään, joten se vain seisoi paikoillaan. Leveästi hymyillen annoin Mintun kävellä toiselle puolelle kenttää ja pyysin toista käännöstä. Ja taas Minttu teki juuri niin kuin piti. Ohjasin Mintun isolle ympyrälle kentän toiseen päätyyn ja kannustin Mintun raviin. Keventämistä olin harjoitellut Kristiina-tädin kanssa todella paljon ja nyt se alkoi sujua, vaikka välillä meninkin sekaisin rytmissä, koska Minttu ravaa niin nopeasti. Kun käänsin Mintun suoralle, huomasin että Kristiina-täti nojasi kentän aitaan hymyillen. Pysäytin ponin hänen kohdalleen vähän hermostuneena. Mitä täti sanoisi?
"Eikös Minttu ollut laitumella?"
Kristiina kysyi. Katsoin häntä ihmeissäni. "Joo. Mä hain sen sieltä."
"Yksinkö? Oho, sähän olet oppinut nopeasti. Oliko muut hepat kiltisti?"
"Oli, ne kävi mun luona mutta meni sitten takaisin syömään. Ja Karla auttoi vähän satulan kanssa", selitin.
"Minttu teki aika hienot etuosakäännökset ihan hetki sitten. Mites olis jos sä näyttäisit mulle uudelleen?"
Kristiina kysyi, joten käänsin Mintun.
"Hyvä, hyvä! Aika hienosti! Sä voit vaikka jatkaa siitä mihin sä jäit." Niinpä pyysin Mintun ravaamaan taas ja yritin pysyä tahdissa samalla kun tein muutaman voltin ja siirtymisen käyntiin. Loppu aika meni tädin opetuksessa ja tunnin lopuksi halasin Minttua selästä käsin. Se oli ollut tosi, tosi hienosti!

 

Juhannusjuhla Aittajärven kylällä 21.06.2015 (Kristiina)

Aittajärven yleinen uimaranta oli täynnä ihmisiä eikä ihme, sillä lämpötila oli noussut yli hellerajan ja auringossa oli varmasti vielä lämpimämpää. Sunneva heilautti päätään ja sitten häntäänsä aisojen välissä. Minulla oli kulahtanut rahalipas ja kaksi suurta kylttiä jaloissani, sillä kylältä oli tullut tallille pyyntö että toisimme hevosia Aittajärven keskikesän juhlaan. Tapahtumaan kuului uimaranta, kukkasalon pystytys, tanssit, koivukranssien tekoa ja kilpailuja ja arvontoja. Lisäksi me tulimme lisäämään lusikkamme soppaan kolmella talutusratsulla ja kahdella valjakolla. Joanna Sólilla, Petra Svalalla ja Linn Dagilla olivat menossa kylän keskelle puistoon ja minun ja Sunnevan ja Helgan ja Gefjan reitti kulkisi koivumetsikön läpi kylän reunaa, sitten kylän poikki ja lopuksi uimarannan viereistä hiekkatietä takaisin.
Pyry istui minun vieressäni laukkuaan puristaen. Poika oli menossa uimaan ja pelaamaan kavereidensa kanssa ja hän näytti innostuneelta. Pysähdyimme kaikki tien reunaan ja annoin Sunnevan ohjat Pyrylle. "Odota tässä hetki. Mä annan muille ohjeet ja mennään sitten etsimään sun kaverit", hymyilin pojalle, joka tarttui ohjaksiin kaksin käsin.
"Okei, talutusratsukot hoi! Kello on nyt-" vilkaisin kelloani, "-kymmenen yli kymmenen. Pitäkää tauko tunnin välein ja antakaa hevosten juoda, kylän koulu on hoitanut meille vedet. Yhdeltä Karla tuo parin vapaaehtoisen apukäden kanssa meille vaihtohepat. Pyry antaa rahalippaan, kyltin ja kypärät teille kun menette Sunnevasta ohi. Noniin, hops sitten ja puistoa kohti." Katsoin kun Pyry ojenteli tavaroita ratsastajille ja vilkutti heille kun ratsukot lähtivät keskuspuistolle päin.
"Helga, sä voit mennä jo meidän kierroksen aloituspisteeseen. Sullahan on kyltti ja rahalipas?" Helga nyökkäsi ja ohitti nipin napin Sunnevan kärryt. Nousin takaisin kärryille ja otin ohjat takaisin käsiini. "Pyry katopas sitten tarkasti, näkyykö sun kavereita tuolla rannalla. Mennään siitä hitaasti ohi. Pyry huomasi kaverinsa nopeasti, joten pysäytin kärryt ja ojensin pojalle kahdenkympin setelin. Pörrötin hänen hiuksiaan vähän ja toivotin hauskaa päivää ja muistutin ettei saa uida liian syvälle. Leveästi hymyillen Pyry hyppäsi kärreiltä alas ja juoksi rantaa alas. Minä puolestani kannustin Sunnevan matkaan.
Pysähdyspiste oli todella hieno, sillä siihen oli jopa rakennettu auringon varjo sekä hevosille että asiakkaille. Luksusta, hymyilin ja korjasin koivunoksakoristetta kärryn reunalla. Se oli vähän kärsinyt, kun Ralli oli maistanut sitä vähän. Otin vastaan ensimmäiset asiakkaat ja kehotin kimon hevosen matkaan. Koivujen oksat kumarsivat kärrytien yli luoden tunnelin, jonka läpi aurinko loi kuvioita hevosen selkään ja maahan. Kylässä oli yllättävän paljon ihmisiä, sillä koskaan aiemmin ei täällä ole ollut näin paljon mökkiläisiä ja turisteja. Aittajärvi on kuitenkin melko syrjässä. Poliisi ohjasi autolla liikkuvia varomaan muita ihmisiä ja hevosia. Osa kylästä oli jopa aidattu siten että kävelijät saattoivat mennä läpi, mutta autolla - tai hevoskärryillä - ei siitä olisi läpi menemistä. Tunnin kuluttua pitäessämme taukoa vaihdoimme hevosia. Minä sain Gefjan ja Helga siirtyi Sunnevan ohjaksiin. Ja koko tauon ajan hevosten ympärillä pyöri uimarannalta tulleita lapsia ja nuoria kyselemässä hevosista ja ajamisesta. Tauon loputtua en ihmetellyt kun moni lapsista seisoi jonossa odottamassa kyytiä.
Kyyditsin muutamaa nuorta, jotka ihmettelivät, miksei hevosilla menty muuta kuin käyntiä. Olin jo tottunut tuohon kysymykseen, joten vastasin siihen kysymyksellä: "Miltä itsestänne tuntuisi, jos teidän pitäisi juosta monta tuntia peräjälkeen?" Kierroksen jälkeen huomasin Pyryn istumassa jakkaralla jonoa vastakkaisella puolella tietä. Hän nousi seisomaan kun pysäytin Gefjan, mutta odotti, kunnes uudet asiakkaat nousivat kyytiin. Sitten hän ilmoitti: "Me mennään puistoon pelaamaan mölkkyä ja syömään makkaraa."
Nyökkäsin innostuneelle pojalle. "Muista sitten tulla yhdeltä tänne. Me tarvitaan kaikki ylimääräiset käsiparit kun vaihdetaan hevosia."

Yhdeltä tapasimme kaikki kylän toisella puolella, missä Karla ajoi hevosautolla valjastetut hevoset meille ja muutama vapaaehtoisratsastaja kylältä istui orien selissä riimut käsistä roikkuen. Pyry sai pidellä Sólia ja Dagia sillä välin kun Gladi ja Osku peruutettiin kärryjen eteen. Tammat saivat lähteä päät alhaalla riippuen ja hännät heiluen takaisin talliin lepäämään. Pyry lähti taas teilleen ja me palasimme hommiin uusin hevosin. Talutusratsastukseen menivät Sveigur, Geri ja Stigandi. Istuin Gladin ohjaksissa nelihenkinen perhe kyydissä, kun tanssilavalta kajahti äkkiarvaamatta reipasta tanssimusiikkia ja Gladi tietysti säikähti sitä. Sen takaosa putosi ensin ja sitten se hyppäsi hieman pystyyn ennen kuin se lähti ravaamaan melkoista tahtia. Se ehti ravata kylän viimeisten talojen ohi ennen kuin se hidasti taas käyntiin. Nyt Gladi kuitenkin selvästi jännittyneenä köyristi selkäänsä ja pureskeli kuolainta.
Käännyin lievästi säikähtäneen näköisten vanhempien ja innokkaan näköisten lasten puoleen ja kysyin: "Hei, onko teille okei jos mä annan Gladin ravata loppumatkan. Se säikähti sitä musiikkia." Lapset nyökyttelivät, joten vanhemmatkin myöntyivät. Näin ollen pyysin Gladilta ravia ja se alkoi taas venyttää selkäänsä ja rauhoittui. Seuraavalla kierroksella Gladi kyttäsi tanssilavaa, jossa oli nyt pareja keinahtelemassa. Sen jälkeen se ei enää jaksanut kiinnostua tanssijoista vaan alkoi taas keskittyä kärryjen vetoon.
Auringon paahtaessa selkään ja hikikarpaloiden kirvotessa otsalle ohjasin Gladin tuttua reittiä pysäkin varjoon. Ori kääntyi heti vesialtaan puoleen ja joi ahnaasti. Pudotin ohjat käsistäni, opastin viimeiset asiakkaat kärryihin kun kävin kääntämässä kyltin, sillä tämä oli viimeinen kierros ennen juhannussalon pystytystä. Yksi lapsista sai tulla etupenkille istumaan, sillä hän ei mahtunut taakse. Hiljaisella koivusuoralla kysyin lapselta haluaisiko hän ohjata vähän aikaa. No mitäpä muutakaan kuin ohjat tytölle käsiin vaikkei hänen tarvinnut mitään tehdä, sillä Gladi oli rauhoittunut ja käveli normaaliin reippaaseen tapaansa hiekkatietä pitkin kaviot kopisten. Kadulle tullessamme tyttö antoi ohjat minulle takaisin eikä minunkaan tarvinnut tehdä mitään. Kavioiden ääni asvalttia vasten varoitti lähestyvästä valjakosta ja ihmiset väistivät kuten tavallista. Pysäkillä Osku seisoi varjossa juomassa ja Pyry piteli sen ohjia kun Helga avasi vesipulloa korjaillen hapsuisten minishortsiensa paikkaa.

Juotettuamme hevoset keräsimme tavaramme kärryihin ja Pyry kiipesi Gladin kärryille etupenkille ja sai ohjat käsiinsä. Puistossa Petra, Joanna ja Linn juottivat vielä hevosia ja kun he olivat valmiita, lähdimme kohti salon pystytyspaikkaa. Niityn reunassa annoimme hevosten syödä ja Pyry pääsi istumaan Gerin selkään. Katselimme kun ihmiset kaikkialla niityllä keräsivät kukkakimppuja ja tekivät seppeleitä, joita sidottiin salkoon. Koko niitty kylpi auringon paahteessa ja pienen metsikön takana kohoava kirkon torni ja laiduntavat hevoset korostivat maalaismaisemaa. Kirsikaksi kokonaisuuden päälle kohotettiin salko, josta roikkui kymmeniä ja kymmeniä kukkakoristeita.
Kotiin päin lähtiessä Linn antoi Pyryn ratsastaa Gerillä ja istui puolestaan minun vieressäni Gladin rattailla. Kotipihaan tullessa kaikki hevoset olivat enemmän kuin valmiita menemään laitumelle lepäämään. Ralli kiersi tervehtimässä kaikkia Silpun ja Kannun kanssa. Päästin Gladin irti pihalla ja Linn käveli sen vieressä avaamaan portin ja kaikki hevoset Rallia lukuun ottamatta hissuttelivat laitumen perällä olevaan metsikköön.
Myöhemmin illalla kun päätalon ruokailutilan ikkunasta katsoi laitumen perälle, siellä näkyi reporankana maassa torkkuvia hevosia ja päivän laitumella viettäneet seisoksivat niiden ympärillä turvat ruohossa ja hännät laiskasti heilahdellen.

 

ylös

Virtuaalitalli Rósgarður

Kaikki materiaali © Kioja, ellei toisin mainita.

©2018 Rósgarður - suntuubi.com