Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sotamaalauksen Epäpyhä

kutsumanimi Eppu omistaja Kristiina Hirvonen VRL-13006
syntymäaika 10.09.2018, 8-vuotias
(satunnainen ikääntyminen)
kasvattaja Nikki VRL-14085Sotamaalaus
rotu suomenhevonen painotus esteratsastus
sukupuoli tamma koulutustaso HeB, 120 cm, ajettu
säkäkorkeus 159 cm VH-numero VH18-018-1789
väri ja merkit hopeanruunikko, epäsäännöllinen piirto, otj erv, oej ruunusukka PKK-id  

täyttänyt 8v. 29.11.2018

Juuri kun Kurre veteli viimeisiään ja talli oli jäämässä tarkoituksella suomenhevosettomaksi, sain nimenomaan minulle, Kristiina Hirvoselle, suunnatun tarjouksen nuoresta suomenhevostammasta. Tein sitten sen virheen että menin kuin meninkin Sannin luo Sotamaalaukseen katsomaan pikkuista hämähäkinkoipista varsaa, jonka naamaa koristi siro piirto. Tiesin Sannin olevan melko löyhä vaatimustensa suhteen, joten sain neuvoteltua hyvän diilin itselleni ja niin Epuksi ristitty rimpula tamma muutti Rosikseen esteratsuksi. Juuri kun olin pääsemässä suomenhevosista.

Eppu on hienovaraisesti äkäinen hevonen. Se ei avoimesti uhkaile potkivansa tai purevansa, mutta punoo juoniaan hiljaa mielessään. Ne ajatukset näkee sen katseesta. Ei Eppu mikään ihan kamalan ilkeä kuitenkaan ole. Se näyttää takapuolta kun joku tulee karsinalle ja esittelee rumaa naamaa kun joku on liian lähellä sen ruokaa. Luimii se vähän kun laittaa satulan selkään tai koskee mahan alle, vaikkei se edes pullistele tai sähellä vaikeuttaen hommaa. Kuolainten käyttö unohdettiin Epun kohdalla saman tien, sillä tammalla on kovin herkkä suu. Niinpä Epulla käytetään kuolaimettomia suitsia ja pehmustettua turpahihnaa. Tamma on kuitenkin helppo hoitaa, sillä se seisoksii paikallaan karsinassa harjaamisen ajan vaikka karsinan ovi olisi auki ja jalat nousevat niin kauan kun niitä ei yritä väkisin nostaa ylös. Suomalainen juntti siis. Kiltti sisimmästään mutta kaikessa pitää vähän olla vastarannan kiiski.

Ratsailta Eppu on aika tasainen. Se taipuu kouluratsastukseen kohtuullisella moottorilla, hölkkää maastossa sen enempiä hötkyilemättä ja liikkuu pehmein askelin niin kauan kun ohjista ei nyitä. Esteillä tamma innostuu sen verran että siitä saa vauhtia ja ponnua irti eivätkä kaikki puomit kolise maahan. Epusta on isommillekin esteille ja vaikka sen tempo ei ole päätähuimaavan nopea, sallivat pitkät askeleet reippaan etenemisen. Tamman ehkä jopa vähän tylsä luonne tekevät myös sen että erikoisesteet ja sateenkaarenväriset viritelmät eivät hätkäytä Eppua lainkaan. Ne ylitetään siinä missä tavan punavalkopuomiset ristikotkin.


suku

1-polvinen

i. Musta Raamattu
 
ii. Tuonelanjoutsen
evm
ie. Musta Noita
evm
 
e. Rubiininkantaja ei. Taikurin Rubiini
evm
ee. Tuulenkantaja
evm

ii. Muskan isä Tuonelanjoutsen eli Tuomas oli mun suosikkihevoseni lapsena. Erityisesti mutsi oli totta kai aivan kauhuissaan, kun sen 8-vuotias tytär paineli pitkin peltoja ison mustan orin selässä, mutta Miika-eno vaan naureskeli, että “siinä muksussa on tarpeeksi apinaa pysyäkseen selässä!” Yllättäen se ei kauheasti rauhoittanut mun mutsiani. Tuomas oli suhteellisen iso suomenhevonen, olihan se kuitenkin 160-senttinen ja lihaksikkaampi kuin Bull Mentula. Mutta vaikka se oli ori, se oli luonteeltaan maailman kiltein hevonen. Jopa mun kaltainen 8-vuotias tappi pärjäsi Tuomaksen kanssa hyvin ja me tultiin loistavasti toimeen. Tuomaksesta olisi ollut CIC1-tasoiseksi kenttäratsuksi, jos joku olisi raaskinut viedä multa mun suosikkihevoseni, mutta Miika tyytyi vain käyttämään sitä näyttelyissä pari kertaa vuodessa. Se myös kantakirjattiin II-palkinnolla Ypäjällä. Mä kantakirjasin sen I-palkinnolla, koska siihen aikaan se oli musta maailman hienoin hevonen. Miika itse asiassa jopa laminoi ja kehysti mun piirtämän kantakirjauslausunnon ja ripusti sen toimistoonsa Tuomaksen virallisen kantakirjalausunnon viereen. Aikanaan Tuomaksesta tuli myös isä; Se sai Kansallisjoutsen-nimisen tammavarsan, jonka Miika kuitenkin pisti myyntiin, vaikka mä halusin pitää pikku-Tuomaksen. Myöhäisellä iällä Tuomas sai toisenkin varsan, Muskan. Muska ei ehtinyt vanheta edes vuoden vanhaksi, kun Tuomas sitten meni ja kupsahti vanhuuteen 23-vuotiaana. Tiedä sitten mikä virallinen kuolinsyy oli, mä muistan vain, että Miika tuli kyyneleet silmissä mun huoneeseen torstaiaamuna ja kertoi, että Tuomas oli nukkunut pois edellisen yön aikana.

ie. Muskan emä Musta noita tuli Sotamaalaukseen kaksivuotiaana. Siitä lupailtiin isänsä kaltaista kenttähirmua, mutta eipä Noorasta kasvanut kuin vain kohtuullinen kouluratsu. Noora kilpaili helpoissa C- ja B-luokissa naapuritalleilla, eikä koskaan matkustanut Kittilää pidemmälle. Ei se loistanut näyttelyissäkään, mutta sillä oli niin kiltti luonne, ettei sitä voinut olla vaalimatta ja käyttämättä jalostuksessa. Noora ei koskaan edes ärhennellyt kenellekään, ja se tuli toimeen ihmisten ja eläinten kanssa. Se oli rauhallinen ja pomminvarma ratsu, joka kuunteli ratsastajaa nöyränä. Varsoilleen se taas antoi hyvät eväät elämään ja turvaa, kunnes ne olivat tarpeeksi vanhoja pärjätäkseen itse. Varsoja Noora saikin peräti kuusi kappaletta, joista kaksi jäivät Sotamaalaukseen. Mä olin niin kiireinen Tuomaksen kanssa, etten mä koskaan oikeastaan tutustunut Nooraan itse, mutta kyllä mä sitä toisinaan hoidin, enkä mä koskaan tule unohtamaan niitä lempeitä silmiä. Noora kuitenkin kuoli karhunhyökkäyksessä 21-vuotiaana, ja traagisesti samassa hyökkäyksessä meni toinen sen Sotamaalaukseen jääneistä varsoista, Musta hääkello. Onnettomuus jäi mun mieleeni erityisen vahvasti siksi, että mun yleensä niin kiltti Miika-enoni metsästi Nooran ja Kikin surmanneen karhun ja teki siitä maton toimistoonsa.

 

jälkeläiset

kuvagalleria

kilpailukalenteri

Kalenterissa näkyy vain sijoitukset.
(1 ERJ-sijoitusta)

pvm paikka luokka sijoitus
05.12.2018 Adina 120 cm 2/19
       

 

näyttelyt

 

päiväkirjamerkinnät

valmennus 16.11.2018, kirjoittanut omistaja
Liekkikuvioinen piirto näytti lepattavan elävänä kun tulenpunainen hevonen tanssahteli maneesin perällä isolla ympyrällä ottaen isoja sivuaskelia ja heittäen päätään niin että vaalea otsatukka tarttui sen korviin ja suitsien solkiin. Olin ihmetellyt aiemmin miten tamma näki otsatukan alta mitään, mutta tämä kai selitti, kun Eppu heitteli päätään kuin emo-tyylinen teini. Karla ei pitänyt ohjia kireällä, vaan ne heiluivat tamman hyppelehdinnän mukana, ratsastajan koittaessa parhaansa mukaan istua ja joustaa ratsun liikkeiden mukaan. Epun kanssa oli jo käyty reipas maastolenkki alkulämmittelyksi, mutta silti tammalla riitti energiaa. Parin päivän tauko treeneistä oli kerännyt energiaa tammalla ja nyt se oli epätavallisen pirteä. Tänään oli tarkoitus harjoitella lähestymisiä ja laukanvaihtoa esteellä, mutta saisi nähdä miten se sujuisi, kun hevonen käyttäytyi kuin sillä olisi dynamiittipötkö tai kaksi hännän alla.

Rakentelin muutaman matalan pystyesteen kahdeksikon muotoiselle radalle niin että Eppu joutuisi vaihtamaan laukkaa aina tullessaan kentän leikkaajan poikki. Epulla tosin oli melko hyvä tasapaino ja se pystyi kyllä kiertämään maneesin päädyn vastalaukassa, joten Karlakin joutui töihin. Karlan lämmiteltyä hallavaharjaisen ratsunsa, hän sai aloittaa tehtävän ratsastamalla isoa ympyrää keskellä maneesia siten että Eppu hyppäsi joka kierroksella yhden pystyesteistä. Tammalle ominaisella hyppytyylillä se räpiköi pystyn yli kerta toisensa jälkeen. En ymmärtänyt miten hevonen piti kirjaa kaikista koivistaan, kun ainakin ulospäin hypyt näyttivät niin säälittävältä koikkelehtimiselta että kaiken järjen mukaan ainakin ylimmän puomin olisi pitänyt kolista alas. Eppu kuitenkin ylitti esteen jonkinlaisella kunnialla pudottelematta vaikka nostin esteen viidestäkymmenestä sentistä seitsemäänkymmeneen.

Ympyrätehtävän sujuessa näin hienosti ja Epun rauhoituttua kuuntelemaan Karlaa, siirryimme kahdeksikkotehtävään. Karla antoi Epun ravata hetken pitkiin ohjin ja tamma venytti kaulaansa niin pitkälle eteen ja alas että pelkäsin sen etukavioiden kärkien osuvan sen turpahihnan alaosaan. Eppu ei kuitenkaan venynyt ihan niin paljon, vaan venyteltyään se pärski ja nosti päänsä selän tasolle. Tamma taisi olla ihan tyytyväinen päästessään purkamaan energiaansa. Muutaman kierroksen ja käyntisiirtymisen jälkeen Karla keräsi ohjat puolipitkiksi käsiinsä ja Epun korvat heiluivat naisen suuntaan kuin ilmoittaakseen olevansa kuulolla. Se kokosi muotoaan vähän ja räpelsi ilmaa ylähuulellaan. Nyt kun Eppu kulki ryhdikkäästi, Karla otti tilaisuudesta kiinni ja antoi laukka-avut. Hevonen siirtyi melkein kouluratsun elkein käynnistä laukkaan. Joku olisi voinut erehtyä sanomaan että onpa upean energinen ja reipas hevonen. No ei se yleensä ole. Tänään on poikkeuspäivä.

Eppu kuitenkin näytti parastaan ja Karlan ohjattua tamman lyhyen sivun pikkupystyn yli siististi, se kääntyi kulmassa ja hyppäsi melkein hevosen näköisesti leikkaavalla uralla olevan pystyesteen yli vaihtaen myös laukan. Karlan huulilla leikki pieni hymyn tapainen, kun hän ohjasi ratsun esteettömän lyhyen sivun kautta seuraavalle leikkaajalle. Hymy kuitenkin katosi nopeasti kun Eppu otti yllättäen valtaisan loikan liian kaukaa ja ratsastaja horjahti paksua harjaa vasten eikä ehtinyt korjata tasapainoaan ennen kuin Eppu laskeutui hypystä. Karla roikkui hetken vaaleissa jouhissa, mutta tömähdyksen voimasta hän kierähti melkein täydellisen kuperkeikan kera maistelemaan maneesin pohjaa. Eppu seisahtui maneesin nurkkaan haistelemaan vanhaa lantaläjää, ja koska tiesin tamman jäävän sinne, autoin Karlan ylös ja pudistelimme yhdessä hiekkaa pois hänen vaatteistaan. Kierähdyksen vuoksi Karla tuskin saisi mustelmia pahempia vammoja, mitä nyt kolaus egoon saattoi olla vähän pahempi. Nainen oli kuitenkin asiantuntevasti nousi takaisin satulaan otettuaan nurkassa seisovan ja meitä tuijottavan Epun kiinni. Tamma ei ollut säikkynyt mitään tai riekkunut turhan päiten, vaan putoaminen oli ollut Karlan oma vika, hän selitti. Hän ei ollut varautunut hyppyyn tarpeeksi hyvin, kun Epun kanssa sai aina olla varovainen yllätysloikkien varalta. Itsekin olin niiden vuoksi kerännyt hiekkaa pöksyihini useampaan otteeseen, joten tiesin mistä nainen puhui.

Loput valmennuksesta sujui vailla kommelluksia, vaikka Eppu alkoikin kolmen vartin jälkeen olla tahmea oma itsensä. Se hyppäsi juuri sen verran kuin oli pakko ja jouduin lyhyellä sivulla olevaa estettä nostamaan kymmenen senttiä, kun Eppu koitti useamman kerran vain ottaa isomman laukka-askeleen sen yli päätyen kolistelemaan esteen läpi. Siivotessani estepuomeja seinillä oleviin koukkuihin Karla taivutteli ja jäähdytteli Epun. Tamma oli alkanut kasvattaa talvikarvaa ja harkitsin sen klippaamista. En ollut varma millaisia karvapalloja Epun vanhemmat olivat talvisin, mutta en halunnut tamman hikoavan ja sitten palelevan turhan takia. Toisaalta klippaamaton suomalainen selviäisi vailla loimitusta talvesta, kunhan ei sataisi räntää vaakasuorassa. Se jääköön pohdittavaksi vielä.
- 648 sanaa

Eppu on virtuaalihevonen.
Sukuselvitys ii. ja ie. 
© Nikki

Virtuaalitalli Rósgarður

Kaikki materiaali © Kioja, ellei toisin mainita.

©2018 Rósgarður - suntuubi.com